31. tammikuuta 2018

105/412 Mafynetin käyrä

Mafynetti sisältää edistymisen seurannan, joka näyttäää viikkotyötunnit ja sen mille tasolle tekemisessä on päästy mikäli töitä on tehty mahdollisimman optimaalisesti. Esimerkiksi fysiikan osalta osaaminen on kuvattu niin, että ensimmäisellä "portaalla" on oppimäärämän tärkeimmät asiat, seuraavalla tärkeimmät asiat ja laskurutiinia, seuraavalla koko oppimäärä ja laskurutiinia, viimeisellä portaalla koko oppimäärä ja erinomainen laskurutiini. Itse olen saavuttanut fysiikassa oppimäärän tärkeimmät asiat "portaan" ja kemiassa olen saavuttamassa koko oppimäärää. Biologian lukemisen aloitin nyt Mafynetin avulla vasta vuoden vaihteessa, joten sen kanssa perässä tullaan muihin aineisiin nähden. Etuna itselläni on toki se, että biologia on entuudestaan minulle se vahvin ja mielekkäin aine.

Edistymiskäyrää en jatkuvastai seuraa, sillä tällä hetkellä tässä elämäntilanteessa on tärkeää ainoastaan se, että mahdollisuuksieni mukaan kartutan omaa osaamistani. Toisinaan sitä tulee kuitenkin vilkaistua ja hieman epätoivokin saattaa mieleen hiipiä, kun tuntuu ettei tarvittavaa osaamista kykene mitenkään saavuttamaan.  Vastapainoksi taas on päiviä jolloin töitä on saanut tehtyä enemmän ja käyrällä tapahtuu jotakin kehitystä, ja se taas antaa pientä toivon kipinää jatkaa projektia.

Miten meillä kotona sitten muutoin menee? Vauva on nyt 15 päivää vanha ja esikoisen kanssa on ollut muutama hieman helpompi päivä, joten ehkä pahimmasta "shokista" uuden tulokkaan suhteen alamme päästä yli. Yöunet meillä on hyvin katkonaisia, kuten varmaan monessa muussakin vauvaperheessä. Vauva tahtoisi kovasti valvoa yöllä ja nukkua päivällä, mitään rytmiä kun noin pienellä ihmistaimella ei ole. Aika sitten näyttää millaiseksi tämä meidän nukkuminen täällä muotoutuu. Tuntuu, että tämän hetkinen väsymys tekee mun ajatuksen juoksun hieman puuromaiseksi ja toimeen tarttuminen kaiken suhteen on hieman hidasta. Kaikki mahdollinen sympatiani niille vanhemmille, jotka valvovat koliikkivauvojen kanssa tai muutoin pitkällisesti, ei ole helppoa se!

Nyt mä lähden ihmettelemään tämän iltaista tissi-syli-tissi-syli-vaipanvaihto- tissi-syli-torkahdus-tissi-syli-tissi-syli- vaipanvaihto- tissi.. - rallia! Hyvää yötä!

-H- 

4 kommenttia:

  1. Sähän olet edennyt noilla käyrillä hienosti! Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset Mafynetin suhteen. Itse ohjelma on mielestäni oikein hyvä, mutta olen miettinyt sitä, olinko sen hankkimisessa liian ajoissa liikkeellä. Olen tehnyt viime keväästä lähtien fyke-kursseja aikuislukiossa ja nopeasti huomasin, että en pysty tekemään molempia - etenemään Mafynetissä ja tekemään kurssien kotitehtäviä, jos haluan oikeasti opiskella perusteellisesti. Päätin sitten, että asetan kurssit etusijalle ja teen Mafynettiä kun niiltä jää aikaa, vaikka masentaa katsoa perässä laahaavia käyriä. Bilsassa olen lähellä tavoitetasoa, mutta se johtuu siitä, että tein sitä ahkerasti syksyllä kirjoituksiin harjoitellessa. Fysiikassa olen ihan alkutekijöissä, kemiassa noin puolivälissä koko oppimäärä-portaalla. Onneksi aikuislukion kurssit loppuvat ensi viikon maanantaina ja siitä eteenpäin minulla on enemmän aikaa Mafynetille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostan kyllä hattua sulle, että oot jaksanut käydä noilla aikuislukion kursseilla! Niidenkin suhteen varmasti ollut ihan tekemistä, joten varmaan ihan ok, että Mafynetti jäi vähän vähemmälle. Ne tehtävät kun ei ihan heti lopu kesken :D

      Poista
  2. Onnea uudesta perheenjäsenestä! Itsekään en juuri säännöllisesti seuraa edistymiskäyrää, mutta aika samoissa mennään täälläkin nyt kun kurkkasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ja mukava kuulla, että on pääsykoetovereita menossa samaa tahtia eteenpäin :)

      Poista

Kaksi viikkoa

Nyt on tullut kuluneeksi kaksi viikkoa pääsykokeesta. Olo on ollut viime aikoina jokseenkin tyhjä ja uuvahtanut. En ole vain saanut aikaisek...