6. helmikuuta 2018

99/412 Alle 100 päivää

Enää alle sata päivää pääsykokeisiin. Kysyn vaan, että mihin tämä aika on mennyt?! Tuntuu, että ihan äskettäin tein päätöksen siitä, että lähden tälle tielle. Tie kohti pääsykokeita on ollut kuoppainen ja vieläkin hetkittäin tulee fiiliksiä, että ei tästä mitään tule. Aikaa ja energiaa tuntuu olevan aivan liian vähän. Luultavasti riittämättömyyden tunne kalvaa useampaa muutakin pääsykokeeseen valmistautuvaa. En siis siinä mielessä usko olevani poikkeus ja se helpottaa, kun tietää ettei ole ajatustensa kanssa yksin.

Meidän perheen juoniori on tänään kolme viikkoa vanha ja eilen olisi ollut hänen virallinen laskettuaikansa. Ikääntymisensä kunniaksi tyttö kiskaisi yöllä kolme ja puoli tuntia unta palloon, joka on tähän saakka hänen yöllinen ennätyksensä. Aamulla 7.30 mun herätyskello soi eikä mulla ollut kyllä pienintäkään havaintoa sen soimisesta. Heräsin vasta hetkeä myöhemmin esikoisen kavutessa kainalooni. Väsytti niin paljon, että olisin voinut vain jäädä siiden määrittämättömäksi ajaksi. Ylös piti kuitenkin nousta, että ehdittiin ajoissa kerhoon. Hieman kauhulla odotan huomisaamua, kun tämä äippä palaa "isyyslomalta" takaisin töihin. Kuinka sitä jaksaa herätä kuudelta ja olla kasilta skarppina töissä?! Hieman myös jännittää vaimon puolesta, että miten arki kotona lähtee rullaamaan. En toki epäile etteivätkö pärjäisi, mutta ei se helppoa ole kun toinen on tissitakianen ja toinen uhmakas kolme vee.

Pikku-H sai työntää siskoa matkalla kerhosta kotiin

Nyt on ensimmäistä kertaa lasten yhteiselon aikana hetki, kun molemmat nukkuvat samanaikaisesti päivällä, tää on luksusta! Nyt mä pistän koneen sivuun ja alan tekemään kemian tehtäviä Mafynetillä kun siihen on täydellinen rauha.

-H- 

PS. Alvar Carto - arvonta on käynnissä vielä perjantaihin asti. Käyhän osallistumassa jollet vielä ole mukana! Ohjeet osallistumisesta ja arvonnasta löydät tästä.

2 kommenttia:

  1. Hui, näin se aika vaan vierii! Kevätpuoli helmikuusta toukokuuhun oli ainakin itselleni just se pahin, kun alkoi tajuta, miten vähän lopulta osaakaan. Mutta siinäpä se paineen ja epävarmuuden sieto mitataan, eikä kukaan voi tehdä muuta kuin parhaansa!

    Tsemppiä töiden aloitukseen ja uudenlaiseen tiiviimpään arkeen! Voimia myös puolisolle kahden pikkuisen kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on se hurjaa kuinka lähellä pääsykoe alkaakaan olla!
      Kiitos tsempeistä, kerron vaimolle myöskin terkut! <3

      Poista

Kaksi viikkoa

Nyt on tullut kuluneeksi kaksi viikkoa pääsykokeesta. Olo on ollut viime aikoina jokseenkin tyhjä ja uuvahtanut. En ole vain saanut aikaisek...