284/412

Tänään piti nukkua aamulla pitkään, että saisin hieman tätä väsymystä taitettua. Illallakin nukahdin jo yhdeksän jälkeen. Heräsin 2.30, 5.10, 6.20 ja nyt seiskan maissa luovutin. Ei sitten nukuta. Kroppa käy jotenkin ihan kierroksilla. Oon treenannu liikaa ja mun jaloissa on joku reaktiivinen tulehdus. Lisäksi, kun mun selässä on ollut vaivaa enemmältikin niin nyt näyttää taas olevan tämmönen vähän huonompi vaihe sen suhteen tai aika paljonkin huonompi.  Mulla on selässä kuluma muutoksia, nikaman liukumaa ja vanhat välilevyvaivat. Sitä ei tahdo oikein missään asennossa olla kivuton ja ajoittain jalat puutuvat. Sitten, kun päivän on töissä missä onneksi saa kuitenkin edes osan päivästä käyttää sähköpöytää ja illalla istuu lukemassa, niin se ei oo selän kannalta hyvä juttu. Kipulääkkeitä en ole käyttänyt, kun tähän jotenkin kuitenkin tottuu. En muista sellaista päivää, kun muhun ei olisi sattunut. Me ollaan vaimon kanssa hyvä pariskunta, kun mä romun selkäni kanssa koitan esimerkiksi nousta istualtani ylös ja hänellä on raskauden vuoksi jo liitoskipuja ja ilmaantunut issias vaivaa. Tarvittais meille rollaattorit!

Mutta jotain positiivistakin. Mä olen tällä viikolla kahtena iltana päässyt lähtemään kirjastolle lukemaan ja olen saanut täydellisen rauhan lukea. Tiistaina kun kirjaston lukusalissa sulkeuduin lukukoppiin, niin tuntui, että oon just siellä missä mun pitää olla. Se sai aikaan tosi hyvän fiiliksen.

Fiilikset on kuitenkin tällä viikolla heitelleet laidasta laitaan ja olen miettinyt sitä, että miksi en voisi olla tyytyväinen tähän mitä mun elämässä jo on. Eikä se tarkoita sitä ettenkö olisikin tyytyväinen, mullahan on kaikki asiat ihan tosi reilassa. Tarkoitin lähinnä tätä älytöntä lukuprosessia ja pyrkimystä päästä lääkikseen. Ehkä väsymys ja epävarmuus ruokkii ajatusta siitä, että onko tässä mitään järkeä. Miksi käyttää voimavaroja ja aikaa sellaiseen, mikä tuntuu olevan mulle todella vaikeaa ja tuntuu erittäin epätodennäköiseltä, että selviän tästä. Siltikään sana luovuttaminen ei kuulu mun sanavarastooni, ei ole koskaan kuulunut. Sen ajatteleminenkin saa, mut potkimaan sitä vastaan. Kuten aiemminkin olen todennut, niin tää henkinen prosessi on osa tätä matkaa. Onko tää kaikille yhtä haasteellista?

Nyt kuitenkin hieman aamupalaa ja sitten lukemista, kun muu perhe vielä nukkuu. Mukavaa viikonloppua kaikille!

-H-