22. lokakuuta 2017

206/412 Päivitystä eetteriin

Viimeisimmästä päivityksestä on taas vierähtänyt hetki. On ollut paljon kaikenlaista mielenpäällä ja hieman väsymyskin on painanut. Vauvan suhteen saatiin toistaiseksi huokaista helpotuksesta, kun Sikiölääketieteen keskuksella Helsingissä kaksi erikoislääkäriä vauvan tutki eivätkä he löytäneet epäillystä rakennepoikkeamasta minkäänlaisia merkkejä. Monenlaisia fiiliksiä ehdittiin ennen tätä tietoa ja tämän jälkeenkin käydä lävitse. Kasvatti taas tämäkin kokemus meitä ihmisinä, vanhempina ja hieman myös itseäni ammatillisesta näkökulmasta ajatellen . Oli nimittäin erikoista, että ensimmäinen ultrannut lääkäri oli niin varma löydöksestään ja maalaili meille uhkakuvia tulevasta. Toki sellaisen ammatillisen innostuksen ymmärrän tietyllä tavalla, mutta hieman varovaisuutta voisi kuitenkin ilmaisussa olla. Kaikki kuitenkin siis tällä tiedolla hyvin ja hyvä niin.

Meidän perheessä on tällä viikolla vietetty syyslomaa. Itse olin torstain ja perjantain töissä, mutta alku viikon palkattomalla vapaalla. Kolme päivää tuli tehtyä kovasti töitä Mafynetin parissa lukien ja laskien fysiikkaa sekä kemiaa. Sai kunnolla keskittyä, kun ei tarvinnut töiden ja muun ohella tehdä hommia. Täytyy kyllä sanoa, että etenemiseni tuntuu tuskallisen hitaalta. Opiskeluvalmennuksen ohjeen mukaan kuitenkin olen edennyt ja etenen siinä tahdissa, kun pystyn ja niin, että varmasti opiskeltu asia on tullut ymmärretyksi. Olen kokenut valmennuksen hyväksi, sillä saan kertoa omista fiiliksistäni ja minua tsempataan eteenpäin. Saa sellaista realistista näkemystä asiaan, kun tuntuu välillä että väsyneenä itsellä ajatukset on hieman kohtuuttoman oloisia.

Marraskuun alussa yliopistoiden oli määrä julkaista tieto siitä millainen ensivuoden pääsykoe tulee olemaan. Oulun yliopistolta ilmeisesti hieman lipsahti hakuopas julki etuajassa ja sieltä kävi ilmi, että pääsykoe säilyy täysin ennallaan nelilaskinta myöden. Itselle tämä oli pieni pettymys tietyllä tavalla, koska olisin toivonut materiaalin kaventamista edes hiukan. Näillä kuitenkin mennään ja katsotaan kuinka toukokuussa sitten käy.

Mukavaa sunnuntaita kaikille! :)

-H-




6 kommenttia:

  1. Voi miten hienoa, että kyseessä olikin "väärä hälytys".

    Hitaasti nousee mafynetin käyrä täälläkin... Yritän olla masentumatta siitä, että olen kaukana tavoitekäyrästä, enkä millään pysty saavuttamaan sitä tällä osa-aikaopiskelulla. Onneksi toukokuuhun on vielä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttelin opiskeluvalmentajan kanssa tuosta edistyskäyrän hitaasta noususta. Etenen itse täysin Mafyn ohjeiden mukaan, ja koska minulla on kertaamista myös teoriassa teen ensin Perustehtävät ja siirryn niiden jälkeen tekemään tavoitetehtävät. Kuulema tavoitetehtävissä käyrä nousee sitten nopeasti tehtävä tehtävältä :-) En tiedä mikä teidän taktiikkanne on, Mutta jos sama kuin minulla niin ei ainakaan valmentajan mielestä tarvitse olla huolissaan! Enkä usko että teidän kummankaan, olipa taktiikkana joku muukin :-)

      Poista
    2. Mä teen myös noin, että ensin perustehtävät (ja tarvittaessa luen teorian tabletilta ja joskus myös kirjasta) ja sitten tavoitetehtävät. Merkkaan lisäksi aina ekalla kerralla, etten osannut tehtävää, vaikka olisinkin osannut, jotta se tulisi "varmuuden vuoksi" kerrattavaksi pian.

      Poista
    3. Anteeks, et mun kommentointi unohtui aiemmin :) Mukava kuulla myös miten teillä Mafyn kanssa menee ja kuinka etenette. Mä myös teen ensin perustehtävät ja sitten siirryn vasta tavoite tehtäviin. Oon myös koittanut asennoitua niin, etten seuraa käyrää vaan teen tehtävä kerrallaan ja aina eteenpäin. Kai sitä joskus tulee valmista sitten :D Se on sit toinen juttu et koska! x)

      Poista
    4. Meinasitko tehdä myös niin, että tavoitetehtävien jälkeen etenet Mafyn antamassa järjestyksessä fysiikassa? Itse mietin kovasti sitä, kun osa oppimäärän asioista on vasta myöhemmin, että pitäisikö ne kuitenkin käydä tässä samalla kun käy perustehtäviä ja teoriaa ekasta paketista.

      Poista
    5. Mä oon tehnyt tehtäviä Mafyneitn järjestystä noudattaen. Luotan siihen et ne on tarkoituksellisesti laitettu niinkuin ne on :)

      Poista

Kaksi viikkoa

Nyt on tullut kuluneeksi kaksi viikkoa pääsykokeesta. Olo on ollut viime aikoina jokseenkin tyhjä ja uuvahtanut. En ole vain saanut aikaisek...