30. syyskuuta 2017

228/412 Kuulumisia ja lähtötasotestistä

Kello on nyt 10.56, kun aloitan tekstin kirjoittamisen. Tuntuu siltä kuin päivä olisi jo pitkälti iltapäivässä. Heräsin spontaanisti neljältä ja puoli kuudelta olin jo salilla tekemässä aamutreeniä. Treenin jälkeen suihku, aamupalaa ja sen jälkeen luin pari tuntia. Ehdin tuossa ottaa puolen tunnen palautumis unetkin ja maksoin laskuja. Tunnin päästä pitäisi olla menossa, sillä nään opiskelukavereita AMK ajalta.

Viimeisten viikkojen arki on ollut melko rutinoitunutta. Aiemmin oli tunne siitä, että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken. Ratkaisuna on itseni kohdalla toiminut se, että herään aikaisin. Aluksi se oli myrkkyä, mutta kuten tänäänkin niin heräsin ilman kelloa. Mistä olen joutunut luopumaan? Lähinnä illalla olevasta lötköily ajasta, jolloin olen aina jonkun telkkariohjelman on katsonut tai selaillut kännykästä juttuja. Nyt jätän telkkarin katsomisen ja puhelimen näpräämisen väliin ja sen sijaan menen nukkumaan ajoissa. En kiellä sitä, etteikö tämä olisi haastavaa, mutta ei kai kukaan voi sanoa perheen, työn, pääsykoelukemisen ja treenaamisen yhdistämisen olevan helppo nakki. Nyt vielä jaksaa ja tämä tuntuu hyvältä, mutta kyllä mielessä on käynyt, että katkeaako kamelin selkä jossain vaiheessa vai pääseekö tässä ihan maaliin saakka.

Mutta se kuulumisista.. Ajattelin hieman kirjoittaa myös MAFY:n lähtötasotestistä, josta aiemmin jo kirjoitinkin täällä. Lähtötasotestissä oli kustakin osuudesta mahdollista saada pisteitä 17-20 aineesta riippuen. Sain sähköpostiini raportin tuloksista, jotka oli päivätty 27.9 ja keskiarvollisesti pisteitä kustakin testistä oltiin saatu 8,34-9,86. Se kertoo hyvin mielestäni siitä, että melko tasaisesti tässä vaiheessa on vielä porukkaa joiden osaamisen taso ei yllä tarvittavalle tasolle. Myös itse lukeudun heihin. Testi on mielestäni hyvä mittari ja se kannattaa ehdottomasti tehdä.

Lähtötason ollessa alhainen ei kannata masentua vaan kannattaa jatkaa harjoittelua ja työn tekemistä. Lisäksi on hyvä muistaa, että mikäli taitosi eivät ensi vuonna riitä niin seuraavana vuonna olet kuitenkin jo askeleita lähempänä. On myös hyvä muistaa, että lähtötason ollessa hyvä ei tuudittaudu siihen vaan siltikin valmistautuu pääsykokeeseen huolella.

Eikä kaiketi valmennuskurssit ja materiaalit ihan höpöhöpöä ole, sillä viime vuonna Helsingin suomenkielisen yleislääkiksen sisäänpäässeistä 37% olivat osallisena MAFY:n valmennuksessa.

Mutta nyt vaatteiden vaihtoon, hieman ripsaria ja kavereita näkemään! :) Muistakaa viettää aikaa perheenne ja ystävienne kanssa, se auttaa teitä jaksamaan ja pysymään järjissänne :)

Hyvää viikonloppua!

-H-

1 kommentti:

Kaksi viikkoa

Nyt on tullut kuluneeksi kaksi viikkoa pääsykokeesta. Olo on ollut viime aikoina jokseenkin tyhjä ja uuvahtanut. En ole vain saanut aikaisek...