28. joulukuuta 2017

139/412 Terkkuja lomalta

Taas on hetki vierähtänyt viimeisestä päivityksestä. Tuntuu et aika rullaa hurjaa vauhtia eteenpäin ja pääsykoekin alkaa olla pelottavan lähellä. Lähellä alkaa olla myös perheemme tulokkaan syntymä. Viisi viikkoa laskettuunaikaan. Pikku-H odottaa siskoa erittäin innokkaasti ja on ihana kuunnella, kun hän vähän väliä puheissaan mainitsee vauvan ja maalailee tulevaisuuden suunnitelmiaan isosiskona.

Nyt olen lukemisesta pitänyt joululomaa ja töistäkin on vapaata, palaan töihin 2.1. Tällä hetkellä olemme perheen kanssa Pohjois-Karjalassa appivanhempien luona. Itseasiassa istun parhaillaan autossa. Olemme matkalla Kolille appiukon ja vaimon siskon kanssa lumikenkäilemään. Joulusyömisten jälkeen liikkuminen tuntuu lähinnä helpotukselta. Eilen olin ladun varressa avustavana liikkujana, kun Pikku-H oli elämänsä ensimmäistä kertaa hiihtämässä ja testasi joululahjaksi saamiaan suksia. Taitaa olla hiihtäminen verissä, kun lähti heti sujumaan oikein hienosti. Ajateltiin et vartti riittää ekalla kerralla, mutta hommassa vierähtikin yli tunti. 




Lukeminen jatkuu taas, kun palaamme kotiin ja tarkoitus olisi suunnata kohti etelää huomen aamulla. Mafy-valmentajani kanssa otimme nyt suunnitelmaksi aloittaa myös biologian lukemisen fysiikan ja kemian lisäksi. Seuraavan kerran soittelemme kuulumisia loppiaisen jälkeen. Täytyy sanoa, että valmennus on poistanut itseltä turhaa stressiä ja prosenssointia. Valmentaja pystyy seuraamaan etenemistä etänä ja katsomaan missä mennään, jolloin hän jo soittaessa tietää mitä edellisen soiton jälkeen on tehty tai oltu tekemättä. Varsin näppärää etten sanoisi. 

Mutta nyt auto parkkiin ja lumikengät jalkaan! Kivaa päivää kaikille :) 

-H- 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanalta lomalta! <3 Varmasti tullut tarpeeseen :) Voin vain kuvitella, miten mahtava on tuollainen valmennus, jossa valmentaja tietää jo valmiiksi, missä mennään. Jää paljon turhaa huolehtimista ja aikataulutusstressiä pois :)

    Ihanaa uutta vuotta 2018 koko perheelle, voimia loppuodotukseen ja arkeen yleensäkin! Tsemppiä edelleen hurjaan urakkaan, muista et oot supermimmi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma todellakin tuli tarpeeseen ja kotiinkin oli reissun jälkeen taas ihana palata :) Valmennus on ollut tarpeellinen, kun tämä meidän elo on omanlaisensa paletti :D

      Ja kiitos, sun kommentit piristää aina! Ihanaa uutta vuotta myös teidän perheelle ja jaksamista arkeen sekä opiskeluun! <3

      Poista

Kaksi viikkoa

Nyt on tullut kuluneeksi kaksi viikkoa pääsykokeesta. Olo on ollut viime aikoina jokseenkin tyhjä ja uuvahtanut. En ole vain saanut aikaisek...