12. huhtikuuta 2017

399/412 Työ terveysasemalla part 1

Sairaanhoitajaopintojen loppupuolella keskityin syventävissä opinnoissani akuuttiin hoitotyöhön. Olin varma, että tulevaisuudessa tulen työskentelemään sairaalan päivystyksessä kolmivuorotyössä. Lisäksi opiskeluaikaisen terveyskeskus harjoitteluni jälkeen vannoin, että  terveysasema on kotihoidon lisäksi viimeinen paikka missä ikinä tulen tekemään töitä, ettei vain ole minua varten.. ja hups keikkaa, kuinka kävikään?! 2012 kesällä valmistuttuani löysin itseni jo saman vuoden syyskuussa tekemässä töitä samaisella terveysasemalla, jossa olin suorittanut harjoittelujaksoni.

Päädyin töihin terveysasemalle, koska harrastin tuolloin urheilua sm-tasolla. Viikolla illat kuluivat treeneissä ja viikonloput olivat yleensä pyhitetty peleille. Näin ollen panostaakseni urheiluun minun oli tehtävä tietynlaisia järjestelyitä työn ja elantoni suhteen, eikä kolmivuorotyö sopinut kuvioon. Nielin siis sanani "en koskaan, ikinä" ja tartuin haasteeseen.

Olen nyt tähän päivään mennessä työskennellyt kahdella eri terveysasemalla, yhteensä yli neljän vuoden ajan. Nykyisessä työpaikassani olen ollut yli kaksi vuotta vakinaisena. Voin siis ehkä jo todeta, että omaan jonkinlaista kokemusta terveyasema työstä.

Terveysasemalla työskentelyn voin sanoa vaativan laaja-alaista osaamista ja opin kokoajan itsekin lisää. Nykyiseen työnkuvaani kuuluu esimerkiksi seuraavaa:
- hoidontarpeen arvointi kiireellisille ja kiireettömille potilaille päivystyspoliklinikalla sekä puhelimessa
- erilaiset toimenpiteet, kuten: injektiot, ompeleiden/hakasten poistot, haavahoidot, korvahuuhtelut, dreenin poistot, avanteen hoidot, ABI-mittaus, Peg-napin vaihto
- potilaiden ohjaus: verenpainepotilaat, diabeetikot, Marevan-ohjaus, PEF- seuranta
- Marevan annosten määrittely INR:n ollessa 1,5-4 välillä
- reseptien uudistamispyyntöjen laittaminen lääkärille
- puhelintyö: laboratorio vastausten kertominen, ajanvarausten tekeminen/ potilaan ohjaaminen hoidontarpeen arvion mukaisesti
- lääkärin avustaminen toimenpiteissä: haavojen ompelu, luomenpoistot/koepalan otto, maxpunktiot
- avokatkopotilaiden hoito, päihdeseurannat
- moniammatillinen yhteistyö erikoisairaanhoidon, A-klinikan, kotihoidon, neuvolan, kouluterveydenhuollon  yms kanssa

Googlen kirous. Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

Potilasmateriaali terveysasemalla on hyvin laaja. Potilaita on vauvasta vaariin kaikista mahdollisista etnisistä ryhmistä. Sairauksia on somaattisista vaivoista psyykkisiin, lyhytaikaisista pitkäaikaisiin, akuuteista vähemmän akuutteihin. Potilaat tulevat terveysasemalle ajanvarauksella ja päivytyksellisesti sekä hoitajille, että lääkäreille.

Potilaita päivystysjonossa hoitajalle on toisinaan kourallinen ja pian heitä saattaakin olla yli kaksikymmentä. Samalla tavalla lääkärille jonottavien potilaiden määrä on vaihteleva. Hektisyys ja vaihtelevuus ovat siis aina läsnä tavalla tai toisella. Toisinaan potilaiden jonotusajat terveyaseman päivystyksessä ovat pitkät, ja ajanvaurauksellisia aikoja voi joutua odottamaan viikkoja. Potilaat ovat usein tyytymättömiä siihen, etteivät saa omasta mielestään tarvittavassa ajassa haluamaansa hoitoa.  Toisinaan myös hoitajana törmää siihen faktaan, etteivät resurssit riitä ja riittämättömyyden tunne alkaa ahdistaa. On myös haasteellista selventää potilaille, kuinka esimerkiksi kiireellisyysluokitus päivystyksessä toimii kun he tuijottavat vain saapumisjärjestystä ja haluavat oman vuoronsa tulevan mahdollisimman pian. Käytävällä omaa vuoroaan odottavalle potilaalle ei päälle päin välttämättä näy, että hoitajat ja lääkärit tekevät töitä eivätkä istu vain kahvilla höpisemässä keskenään. Tämä aiheuttaa usein kyräilyä ja kommentointia, kun vihdoin päästään hoitohenkilökunnan kanssa kasvokkain.

Hän, joka unohtui odottamaan. Kuva: Pinterest


Tässä nyt pienesti kuvattuna millaista työtä teen. Toisella kertaa voin kirjoittaa hieman lisää aiheesta. Mukavaa keskiviikko päivää!

-H- 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaksi viikkoa

Nyt on tullut kuluneeksi kaksi viikkoa pääsykokeesta. Olo on ollut viime aikoina jokseenkin tyhjä ja uuvahtanut. En ole vain saanut aikaisek...