Päivityksissä on ollut taukoa ja on ollut jokseenkin helpompaa pitää matalaa profiilia ja olla hiljaa, vaikka toisaalta olisikin paljon sanottavaa. Pääsykokeet on kahden päivän kuluttua ja fiilikset on viime aikoina heitelleet laidasta laitaan. Pahimpina hetkinä olen ollut varma etten halua olla lääketieteen enkä terveydenhuollon kanssa missään tekemisissä, en hoitajana enkä myöskään lääkärinä. Hanskojen lyöminen tiskiin olisi helppoa, mutta ei. Mä en osaa luovuttaa, en vielä. ¨
Kulunut vuosi kaikkinensa on ollut jokseenkin epämääräistä mössöä. Olen yrittänyt revetä liian moneen suuntaan. Olen turhautunut ja hieman kiukkuinen itselleni etten ole pystynyt lukemisen kanssa siihen mihin olisin halunnut. Enkä tiedä onko oikein edes käyttää syynä sitä, että meillä eletään vauva-arkea ja käyn töissä.
On samaan aikaan helpottavaa, että pääsykoe on ihan just ohi, mutta samaan aikaan pelottavaa todeta että tää jatkuu. Epätietoisuuden tunne siitä, että onko musta ikinä läpäisemään pääsykoetta ja mitäs sitten teen?
Torstaina Mafy-valmennuksen opiskeluvalmentaja soitti viimeisen kerran ja toivotti kovasti tsemppiä, ja kannusti jatkamaan projektia mikäli nyt (kun ei) ota onnistuakseen. Sovittiin, että ilmoittelen sitten kun olen kouluttautumassa hänen kollegakseen ;)
Tsemppiä viime metreille ja hyvää alkanutta viikkoa!
-H-
