30. toukokuuta 2017

351/412 Miten lukeminen sujuu?

Nyt pääsykokeen jälkeen olen määrällisesti lukenut hieman vähemmän. Lukusuunnitelman mukaan tällä viikolla olisi luettavina FY3, KE3 ja BI3. Eilen en jaksanut pitkän työpäivän jälkeen lukea lainkaan. Tänään sain luettua pari tuntia vaimon ollessa yliopistolla omissa opinnoissaan, kun lapsi katsoi Pikku Kakkosta ja leikki hetken itsekseen.

Kaikesta huolimatta olen pysynyt tekemässäni lukusuunnitelmassa. Tosin viikonloppuna vaimo yllätti minut työhuoneen sohvalta nukkumassa kirjan alla ja sanoi ettei usko enää hetkeäkään minun lukevan, kun vetäydyn omiin oloihini. Kerrankos sitä tuolla tavalla lukiessa nukahtaa, ei varmasti tule toistumaan 😉


Kuva: Pinterest


Olen huomannut, että minun pitää useasti palata aiemmin luettuihin asioihin tai muuten ne unohtuvat ihan hetkessä, tai ainakin minusta tuntuu siltä. Olenkin selaillut jo tehtyjä muistiinpanoja lukemistani asioista ja tekemiäni flashcardeja asioiden kertaamista ajatellen. Toisinaan iskee pienimuotoinen ahdistus siitä, että kuinka saan kaiken tarvittavan tiedon ahdettua kovalevylle ja vielä sen lisäksi saamaan tarvittavan laskurutiinin. Huh, on tämä aika touhua. Odottakaahan, kun myöhemmin kerron mitä muuta on luvassa niin ajattelette mun lopullisesti seonneen 😅


-H-

29. toukokuuta 2017

352/412 Aivokasvain

Syöpä, kasvain, kasvi.. päässä. Aivokasvain, glioblastooma gradus IV = pahinta mahdollista. Sitä olen läheltä, mutta kaukaa seurannut viime syksystä saakka. Sairastunut kävi diagnoosia edeltävästi lääkärissä kolmesti, omaiset vaativat pään kuvantamista siinä onnistumatta ja lopulta tilanne ajautui siihen, että kasvain aiheutti voimakkaan aivopaineen nousun. Kolme tuntia diagnoosista sairastunut operoitiin kiireellisesti ja sitä edeltävästi tilanne oli edennyt siihen, ettei hän enää reagoinut lainkaan kipuun.

Ennakoivina oireina sairastuneella oli väsymystä, outoa käyttäytymistä, verenpaineen nousua ja päänsärkyä, ulosajo moottoritiellä.. Omaiset olivat turhautuneita, koska heidän huoltaan ei tunnuttu otettavan todesta. Tämän kaltaisten tarinoiden myötä ainakin itse yritän tulevaisuudessa parhaani mukaan kuunnella myös mitä omaisilla on sanottavaa tutkittavan, sairastuneen tilasta. On myös hyvä muistaa, että päänsärkyoireisen potilaan kivun taustalla voi todella myös olla jotakin vakavaa, eikä "vain päänsärkyä". Tämän vuoksi lääkärin tekemällä neurologisella statuksella (tutkimisella) on tärkeä merkitys.

Tuo kasvain perkele meni vielä uusiutumaankin, mikä toki kasvaintyypin luonnetta ajatellen oli pelätyn odotettavaa. Näin ollen tehtiin toinen leikkaus, tällä kertaa suunnitellusti ja nyt hoidot jatkuvat sytostaatein. Viime viikolla viimeisimmät pään kuvat olivat puhtaat. Se oli suuri helpotus kaikille, mutta etenkin sairastuneen lähimmälle perheelle.  Nyt vain toivomme tulevaisuudelta parasta ja pienimuotoista ihmettä tapahtuvaksi.

Kuva: Pinterest


Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan kirjoittaa sairastumisen yksityiskohdista enempää, mutta se miksi sivuan asiaa on se, että kyseinen tapaus on järisyttänyt myös minun maailmaani. Sitä tuntee itsensä kovin pieneksi ystävänsä rinnalla, kun hänen rakkaimpansa on vakavasti sairas. Lohdutuksen sanat ja tsempit tuntuvat ajoittain laimeilta, mitättömiltä menettämisen pelon ja ahdistuksen keskellä. Tärkeintä on kai kuitenkin olla tavalla tai toisella hengessä mukana. Itse kävin ottamassa kyseisestä pariskunnasta valokuvia, jotta jäisi jotakin muistoksi, mikäli kävisi ikävimmällä mahdollisella tavalla. Toivon kuitenkin, että saan ottaa heistä valokuvia yhdessä vielä vuosien ja vuosikymmentenkin kuluttua.

Kun kuulin aivokasvaimesta olin perheeni kanssa siskonpojan 2-vuotis synttäreillä ja sairastunutta oltiin tuolloin kiidättämässä ambulanssilla operoivaan yksikköön.  Muistan vieläkin elävästi kuinka ajaessani syksyisessä ilta-auringossa kotiin aurinkolasit päässäni itkin salaa puolisoltani. Olin hiljaa ja mietin, että kuinka tämä on mahdollista. Kuinka pienessä hetkessä voikaan jonkin perheen elämä sillä tavoin pirstaloitua, huominen päivä ja tulevaisuus muuttua epävarmaksi. Tuona iltana ja monina muina sen jälkeen olen pitänyt erityisen tiukasti puolisostani kiinni nukahtaessamme.

Menettämisen pelko on kalvavaa, kun rakastaa toista niin paljon, ettei koskaan haluaisi joutua luopumaan toisesta, ei ainakaan liian aikaisin. Tuon pelon muuttuminen arkipäiväiseksi on varmasti helvetillistä. Sitä ei toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan.

Tärkein oppi itselleni tätä tarinaa seuratessa on ollut se, että on elettävä hetkessä. Ei voi elää "sitten kun"- tai "jos kun"- elämää. Huomisesta kun ei koskaan tiedä, sen tiedämme kaikki. Tämän vuoksi myös tämä blogi sai alkunsa. "Olisi ehkä kiva kirjoittaa.." No hitto, mähän kirjoitan!

Nyt kuitenkin hyvää yötä ja mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

-H- 

Ps. Asianosaiset ovat tietoisia kirjoittamastani tekstistä ja sen sisällöstä

27. toukokuuta 2017

354/412

Keskiviikkona kävin tosiaan työkaverin luona istumassa iltaa, ja oli ihan mukavaa. Tosin torstaina hieman väsytti, kun nukkumaanmeno hieman venähti.  Onnekseni olin autolla liikenteessä, koska väsymyksen päälle vielä krapulan poikanen niin nou thanks.

Museossa


Torstaina me käytiin perheen kanssa museokäynnillä. Se oli sellainen pieni retki omalla kylällä. Illalla sain aikaiseksi huoltaa meidän pyöräkärryn ja eilen päästiinkiin korkkaamaan pyöräilykausi koko perheen voimin. Auringon paisteessa järvi- ja peltomaisemissa polkeminen oli kyllä tosi jees ja siihen päälle vielä pit stop leikkipuistossa. 

Turvavöiden kiinnitystä 

Eilen illalla mun vanhemmat haki lapsen ja meidän lapsivapaa alkoi. Me ei kuitenkaan osata nykyään enää nukkua pitkään, vaikka lapsi ei olekaan kotona ja oltiin kumpikin hereillä jo aikaisin. Mun kaverikin piipahti jo yhdeksän maissa meillä aamukahvilla, mikä oli tosi kiva juttu. Nähdään nykyään liian harvoin kun asutaan eri paikkakunnilla, kummallakin on omat menonsa ja juttunsa. Sellaista se "aikuisten" elämä kai on. Kun on työt, lapset, harrastukset.. Tosi ystävän kuitenkin tunnistaa siitä, että vaikka aikaa kuluu niin sillä ei ole merkitystä, aina jatketaan siitä mihin on viimeksi jääty. 

Nyt suunnitelmissa on lukea, kun vaimokin lähti omille menoilleen. Illalla sitten kahdestaan leffaan ja meidän nappulakin palautuu mummun ja papan hoivista. Sen verran me vielä ollaan kiinni lapsessa, ettei olla annettu häntä kuin yhdeksi yöksi kerrallaan kylään. Tosin hän varmasti mieluusti olisi isovanhempiensa hoivissa pidempäänkin. On kyllä todellinen rikkaus, että meidän kummankin vanhemmat haluavat olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon ja lapsi viihtyy heidän seurassaan loistavasti.

Mukavaa lauantaita ja viikonloppua kaikille! 

-H-

24. toukokuuta 2017

357/412

Alkuviikko on ollut aika kiireinen. Maanantaina töiden jälkeen lähdin lapsen kanssa katsomaan puolisoni oppilaiden kevätnäytöstä. Tosin hieman huonolla menestyksellä, sillä kuriton uhmaikäisemme ei osannut käyttäytyä. Jo kolmen pitkän minuutin jälkeen poistuimme esityksestä takaoven kautta. Olimme sitten tunnin kestävän esityksen ajan vanhempieni luona, jotka asuvat onneksi aivan lähellä koulua. Kyllä kannatti siis ajaa työpäivän päätteeksi kauheella kiireellä 25km suuntaansa. Tosin vanhempani ilahtuivat yllätysvisiitistämme, mikä oli kiva juttu!

Eilen meillä oli taloyhtiön pihatalkoot. Oli ihan mukavaa puuhata pihalla ja jutustella naapureiden kanssa. Makkaratkin paistuivat, ja talkoojuomatkin olivat hommattuna. Onni on kyllä mukavat naapurit ja hyvä yhteisöllinen tunnelma. Taloyhtiömme pihaan tuotiin myös iso roskalava, joka on pihassa perjantaihin saakka. Luvassa on siis vielä kierros kotona ja kellarikomerolla, josko olisi jotakin kaatopaikalle vietävää tarpeetonta, jota ei kukaan edes annettuna huoli tai rikkinäistä tavaraa.

Tänään pääsin ajoissa töistä ja loppu viikko onkin vapaata. Ensi viikollakin on vain kolme päivää töitä ja kaksi lomapäivää + viikonloppu. Sitten onkin enää kaksi viikkoa, kun alkaa kuukauden kesäloma. Alan jo hiljalleen odottamaan innolla saapuvaa lomaa. Hieman olen kateellinen opettajana työskentelevän vaimoni 10 viikon kesälomalle, tosin kyllähän siinä ajassa jo lomailemaan kyllästyy 😉

Kohta lähden työkaverin järjestämään saunailtaan. Muutoin vapaapäivien suunnitelmissa on ainakin tehdä tuo roskalava tsekkaus, lukea lukusuunnitelman mukaisesti ja lauantaina lapsi menee päiväksi mummulaan, joten meillä on ehkä luvassa treffit 💛

Palataan taas!

-H-




23. toukokuuta 2017

358/412 Ripuli

Ripuli on löysää kakkaa, toisinaan se valuu puntista ja tässä tapauksessa kuvainnollisesti. Ylen Uutisvahti julkaisussa kirjoitetaan, kuinka tropiikissa jylläävä rajua ripulia aiheuttava kolibakteeri ETEC tappaa satojatuhansia kehitysmaiden pikkulapsia ja pilaa monen suomalaisturistin etelänloman. Milloin etelänloman pilalle menemisestä ja lukuisten lasten kuolemasta on alettu puhumaan samassa lauseessa? Mielestäni on käsittämätöntä, että yksi maamme ykkösjournalismin tuottajista julkaisee tämän kaltaisia tekstejä. Ylen  maaliskuisessa julkaisussa,  jonka luulisi olla jonkinlainen linjanveto kirjoitetaan seuraavaa: "Ylen journalismin tulee perustua totuudenmukaiseen, olennaiseen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen". Tämäkö on sitä olennaista tiedonvälitystä? Myönnettäköön, että saatoin hieman provosoitua ja tarttua tähän pieneen "lipsahdukseen", mutta mielestäni tämä on osoitus sanansäilän lievää suuremmasta kömpelyydestä. Tuon kaltaisten ilmaisuiden pelkään pian muuttuvan arkipäiväisiksi ja se on mielestäni ihmisyyttä ajatellen erittäin surullista. On toki hyvin valitettavaa, että kyseinen ripulitautien aiheuttaja on monen etelänmatkaajan riesa, mutta meillä suomalaisilla ja muilla länsimaalaisilla on hieman erilaiset lähtökohdat selvitä taudista kuin kehitysmaiden jo aliravituilla lapsilla, jotka eivät edes saa asianmukaista hoitoa sairastuttuaan.

Yle Uutisvahti http://yle.fi/uutiset/3-9625079


Julkaisun takana on kuitenkin hyvä ajatus kertoa ja informoida tärkeästä tutkimuksesta. Helsingin yliopiston rokotustutkimus nimittäin lähettää vapaaehtoisia Afrikan Beneniin. Tarkoituksena on testata rokotetta ETEC-bakteeria vastaan. Näin ollen rokote voi parhaassa tapauksessa pelastaa nämä sadattuhannet lapset alueilla, joilla ripuli on edelleen tappava tauti. 

Yliopisto rekrytoi tällä hetkellä vapaaehtoisia. Matka kustantaa tutkimukseen lähtevälle puolet tavallisesta matkasta Afrikkaan. Onkin mielenkiintoista nähdä saadaanko tutkimukseen tarvittava määrä osallistujia, toivottavasti. Tietynlaisesta hyväntekeväisyydestähän on tavallaan kyse, koska matkalle lähtijän maksettavaksi jää 1600e suuruinen summa. On kuitenkin perusteltua, että ripuliin ehkä hieman tarkoituksen mukaisestikin sairastumaan lähtevät perusterveet aikuiset. Tutkijat etsivät tutkimukseen 18-65 vuotiaita perusterveitä, jotka sitoutuvat kahden viikon koejaksoon. Koejakson aikana he antavat ulostenäytteitä ja raportoivat terveydentilastaan mikäli sairastuvat ripuliin. Suolistomikrobeja seurataan myös ennen ja jälkeen matkan. 800:sta tutkimukseen osallistuvasta puolet saavat juotavan rokotteen, joka sisältää tapettuja ETEC-bakteereja ja puolet lumerokotteen.

Alustavasti on aiempien tutkimustulosten nojalla on arvioitu, että rokote suojaa noin 60-80% rokotetuista, antaen kahden vuoden suojan ETEC-bakteereja vastaan.  ETEC on enterotoksinen kolibakteeri, joka on yleisin matkaripulin aiheuttaja. Suurin ripulitaudin tartuntariskin aiheuttaja on vedenpuhdistuksen alkeellinen taso. Bakteerit leviävät kulovalkean tavoin viemäreissä. ETEC-bakteerin aiheuttamaan ripuliin sairastuu noin 40% tropiikkiin matkaavista.

Rokotetutkimus on tärkeää ja varsin aikaa vievää. Laboratoriosta rokotteen matka todelliseen käyttöön kestää keskimäärin noin 12 vuotta. Se on todella pitkä aika, kun mietitään millaista tuhoa bakteerit jyllätessään saavat aikaan. Ripulitauteihin kuolee vuosittain 500 000 lasta, 12 vuoden rokotteen kehittämisen aikana menehtyneitä lapsia on kuusi miljoonaa. Se on mielestäni järkyttävää. Toivon rokotetutkimuksen tuottavan tulosta ja että markkinoille saadaan vihdoin rokote, jolla nämä kehitysmaiden lapset saataisiin pelastettua kuolemaan johtavilta ripulitaudeilta. Siinä sivussa suomalaisten lomamatkatkaan eivät tulevaisuudessa suurella todennäköisyydellä kuluisi ainakaan wc:ssä istuen.

Ylen julkaisun rokotetutkimuksesta voit lukea täältä
Tutkimuksen kotisivu tutkimusmatka.com 

-H-

21. toukokuuta 2017

20. toukokuuta 2017

361/412 Pettymys

Olen usein kuullut sanottavan, että yksi vanhemmuuden tärkeimmistä tehtävistä on tuottaa lapselle pettymyksiä. Tämän takana on kaiketi ajatus siitä, että vanhempien tuottamat pettymyksen tunteet antavat eväitä selvitä tulevaisuudessa pettymyksistä ja pettymysten tunteista. Itsekin tuotan omalle uhmaikäiselleni päivittäin pettymyksiä, kun en anna hänen tehdä kaikkea oman mielensä mukaan. Miettikääpä niitä teini-ikäisten vanhempia, jotka kieltävät Mirkkua ja Jaskaa olemasta kaupungilla yömyöhään ja pitävät kiinni kotiintulo ajoista. Ne vanhemmat vasta tuottavatkin teineilleen pettymyksen, koska "kyllä naapurin Tarmo saa olla, miks mä en ikinä saa". Tuossa iässä pettymyksen tunteita seuraa usein syyllistäminen pettymysten tuottajaa kohtaan, mutta se kuuluu kuvioon, on ikään kuin pala kakkua. Tuon kaltaisia pettymyksiä ja asioita osaa ehkä näin aikuisemmalla iällä sitten arvostaa, ainakin itse arvostan ja ovathan ne olleet hyvää harjoitusta "oikeita" pettymyksiä ajatellen.

Usein sitä saattaa pettyä omaan toimintaansa, passiivisuuteensa jotakin tiettyä asiaa kohtaan tai omien odotustensa pirstaloitumiseen, syystä tai toisesta. Jokainen on elämänsä aikana kokenut pettymyksen tunteita tavalla tai toisella. Ajoittain pettymyksen tunteita tuottavat toiset ihmiset ja toisinaan niitä on tuottanut tahtomattaankin muille. Joskus pettymyksen tunteet ovat lamaannuttavia ja niistä toipuminen ottaa oman aikansa.

Se miksi nyt kirjoitan pettymyksen tunteesta on se, että olen pohtinut asiaa paljon. Olen käynyt läpi miksi en ole aiemmin lähtenyt tavoittelemaan unelmaani koskien lääkärin ammattia ja miksi juuri nyt olen tässä. Tosiasiahan on, että mennyttä ei voi muuttaa enkä sitä tahtoisikaan. Tietyllä tavalla vain tunnen, että osa tätä prosessia on käydä läpi kaikki nämä tunteet. Muistutan myös itseäni siitä, että tulen varmasti pettymään omiin kykyihini ja suorituksiini luku-urakan aikana ja on hyvin mahdollista, että epäonnistun pääsykokeessa ja unelmani ainakin hetkellisesti murenee. Pessimistihihän ei tunnetusti pety. En tahtoisi kuitenkaan taipua pessimistisyyteen, mikä tuntuisi helpolta vaihtoehdolta vaan yritän parhaani mukaan pysyä realistisen optimistisena. Positiivisesta asenteestakaan ei kai koskaan ole haittaa. Toisinaan se kuitenkin on helpommin sanottu kuin tehty.

Olen nyt keskiviikkoisen pääsykokeen jälkeen lukenut muista blogeista ja Älyvuodosta kuinka osa lääkikseen hakeneista on hyvin pettynyt omaan suoritukseensa. Osa miettii kokonaan luopuvansa lääkikseen hakemisesta, koska nyt sisäänpääsy oman arvion mukaan näyttää epätodennäköiseltä. Eivät nämä sanat välttämättä ketään pettymyksen kokenutta lohduta, mutta miettikää hetki mitä olette tehneet. Te olette yrittäneet, moni ei yritä. Mielestäni se on paljon, puhumattakaan siitä kuinka paljon valmistautuminen pääsykokeeseen on vaatinut aikaa, energiaa ja muita resursseja. Lisäksi muistakaa, että pääsykoetulosten julkistamiseen saakka kaikki on vielä auki. 

Älkää vaipuko epätoivoon. Pureskelkaa rauhassa pettymyksen tunteet, ja muut mahdolliset fiilikset. Palkitkaa itsenne jo tehdystä työstä, ottakaa asiaan hetki etäisyyttä. Mikäli ovet eivät tänä vuonna lääkikseen aukene, niin leuka rintaan ja ensi vuonna kohti uusia pettym..onnistumisia!

Kuva: Pinterest



-H-

19. toukokuuta 2017

362/412 Joko nyt?


Aamu oli tasaisen harmaa, mittari näytti kuutta plus astetta. Lapselle puin päälle välikausihaalarin lähtiessämme päiväkotiin. Päivän mittaan huomasin, että ilma alkoi lämpenemään ja aurinko paistoi. Töistä päästessäni auton lämpömittari näytti +26. Siinä vaiheessa nauratti, että en ole lainkaan osannut asennoitua siihen, että kesä oikeasti on tuloillaan.  Tai joko nyt uskaltaisi ajatella sen jopa alkaneen? On myös mainittava, että tämän äidin onneksi päiväkodissa on lapsen pukeutumisen ammattilaiset. Hakiessa meidän nappula viiletti pitkin pihaa asianmukaisissa vaatteissa, ja ei, ei todellakaan haalari päällä.




Tämän viikon osalta lukusuunnitelma on toteutunut. Olen saanut luettua ensimmäisten kurssien kirjat, kemian kirjan läpi kahdesti, fysiikan ja biologian kertaalleen. Kemiasta ja fysiikasta olen jo kirjoittanut kurssikohtaiset flashcardit kertaamista ajatellen. Nyt viikonloppuna ajattelin tehdä biologiasta flashcardeja, ja tehdä kemian sekä fysiikan tehtäviä. Tällä viikolla lukusuunnitelmassa pysymistä on helpottanut se, että olin sairaslomalla vielä alku viikon ja palasin töihin vasta eilen. Voitte varmasti kuvitella kuinka sairastamisen jälkeen oli taas kiva mennä töihin. Sitä ei arkisen aherruksen painaessa päälle aina uskoisi, mutta hyvä näin. Nyt vielä hetken koitan malttaa odottaa keuhkojen toipumista, ja josko sitten pääsisi taas urheilemaankin. Sitä vasta odotankin!

Mutta nyt.. Hyvää viikonloppua kaikille! Nauttikaahan auringosta ja lämmöstä!


-H-

18. toukokuuta 2017

363/412 Pääsykoe 2017 part 2

Olen aiemmin vain silmäillyt edellisten vuosien pääsykokeita, ja todennut ettei minulla ole niihin vielä koskemista. Tiedot ja taidot eivät yksinkertaisesti riitä. Oletuksenani oli, että nyt mennessäni pääsykokeeseen kirjoitan nimeni paperiin, täytän henkilötietoni optiselle lomakkeelle oikein ja olen siihen tyytyväinen.

Kokeen alkaessa luin kaikki ohjeet läpi, täytin omat tietoni papereihin. Aloitin tehtävien "tekemisen" monivalinnoista ja valitsin sieltä ne, joiden luulin olevan oikein. En täyttänyt kaikkia, koska en halunnut ottaa riskiä väärien vastausten miinuspisteistä. Se vasta olisikin temppu, kun saisi kokeen yhteispisteistä miinus merkkisen 😅

Etenin monivalintojen jälkeen eteenpäin tehtävä kerrallaan. Luin jokaisen tehtävän kysymykset tarkasti läpi ja mietin, että osaanko jotakin tähän liittyvää tai olenko koskaan edes lukenut, tai kuullut kysyttävästä aiheesta. Tein tehtävistä sen verran mitä vähänkin osasin. En lähtisi kokeen ja osaamiseni perusteella kuitenkaan leikkimään esimerkiksi virtapiireillä tai risteyttämään koiria tietyn väristen pentujen toivossa. Tehtävässä 9 kuitenkin onnistuin mielestäni hyvin, sillä sain kirjoitettua lähes mallivastauksen mukaisen vastauksen sukupuolen määräytymisestä, sukupuolen kehittymiseen sisältyvistä vaiheista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Biologian tehtävissä oli siis paljonkin tuttua, mutta kokeen loppu puolella olevat kemian ja fysiikan tehtävät olivat minulle täyttä hepreaa. 

Kuva: Pinterest

Kokeesta jäi kuitenkin fiilis, että siinä varmasti onnistuisi jos osaisi. Tarkoitan, että osaamisen ollessa oikealla tasolla ja asioita opiskeltuaan tuosta selviää. Se ei ole ylivoimainen musta mörkö, jonka voi selättää vain älyttömällä tuurilla. Voi toki olla, että ajattelen  naivisti, mutta näin se minun mielestäni on. En pelkää ensi vuotta, koska tiedän, että tulen vuoden aikana tekemään kaikkeni oppiakseni asiat. Mikäli se ei sitten riitä, niin se on sen ajan murhe. Yritän olla ajattelematta asiaa nyt.


-H-

17. toukokuuta 2017

364/412 Pääsykoe 2017 part 1

Eilinen, koetta edeltävä ilta oli katastrofi. Vaimo oli töistä tullessa huonovointinen, väsynyt ja alkoikin sitten jossain vaiheessa iltaa oksentamaan. Lapsen iltatoimet jäivät luonnollisesti minun harteilleni. Lapsi ei millään nukahtanut, ja istuin hänen huoneensa nojatuolissa yli puolitoista tuntia, jonka jälkeen luovutin. Siitähän sitten tulikin itku ja parku, ja muutamaan otteeseen sain uhmaikäisen kantaa takaisin omaan sänkyynsä. Kun vihdoin kahden tunnin jälkeen lapsi nukkui, niin olin itse sen verran väsynyt, että heitin vain penaalin, laskimen ja vesipullon reppuun, ja totesin että niillä mennään. Saatoin jälleen kerran huokaista helpotuksesta, ja todeta, että onneksi tänä vuonna ei ole mun The Day. Laitoin sormet ristiin, että selviäisin itse aamuun ilman vatsatautiin sairastumista. Ja selvisin!



Lähdin aamulla seitsemän jälkeen junalla kohti Helsinkiä. Kävelymatka asemalta yliopistolle oli kiven heiton päässä ja olin jo ennen puolta yhdeksää pelipaikalla. Ehdin hyvin käydä vessassa, kuuntelin siinä vielä hetken hyvän mielen musiikkia ja tsekkasin omat tavarat valmiiksi. Kymmentä vaille yhdeksän valvojat alkoivat päästää porukkaa koesaliin. Olin tälläkin kertaa takarivin tyttöjä, kuten aina ennenkin ja hyvä niin. Ensi vuotta ajatellen tein huomion, että mikäli mun vatsanympärys vielä jatkaa kasvuaan sairastelun ja laiskuuden aiheuttaman liikkumattomuuden vuoksi, niin en kohta mahdu pääsykokeisiin!!! Väli vatsan ja kääntyvän pöydän välissä oli hävyttömän pieni! Have to do something!





Tein koetta 2 tuntia 40 minuuttia ja poistuin paikalta hyvillä mielin. Pahin pelkoni oli, että koe saa minut lamaantumaan ja lannistumaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska huomasin että mitättömästä lukemisestani huolimatta sain raavittua kasaan vastauksia, joista muutama pistekin luultavasti tulee irtoamaan. 

Kokeen jälkeen suuntasin entistä motivoituneempana yliopiston kirjastolle, jossa ehdin lukea kaksi tuntia mukanani ollutta biologian kirjaa. Odotin kaveriani, joka oli jo etukäteen ilmoittanut olevansa kokeessa loppuun asti. Olimme sopineet, että menemme kokeen jälkeen lounaalle hieman pureskelemaan fiiliksiä. Olikin kiva heti tuoreeltaan analysoida koetta ja kääntää ajatuksia kohti tulevaa.

Yliopiston kirjaston nojatuoli oli erittäin mukava, suosittelen!

-H-

16. toukokuuta 2017

365/412

Yksi yö tämän vuoden pääsykokeeseen. Huomenna on se päivä. Päivä jolloin jokainen luku-urakkansa tehnyt pääsee irti ja raapustaa osaamisensa paperille. Itselläni on vähän hassut tunnelmat. Hieman jännitystä ilmassa, vaikka ei ole mitään syytä jännittää. Lisäksi vähän hävettää mennä pääsykokeeseen räveltämään, kun tiedän että siellä on ihmisiä jotka ovat tehneet lääkikseen pääsemisen eteen töitä jopa vuosia. Toki ei pitäisi ajatella niin. On pidettävä fokus vain omassa tekemisessä. Menen nyt pääsykokeeseen vain valmistautuakseni ensi vuotta varten and that´s it.

Lauantaina luin Helsingin Sanomista muistokirjoituksen Mauno Koivistosta. Tekstistä mieleeni jäi lainaus Koiviston viisaista sanoista. Ajattelin, että jaan lainauksen myös täällä blogissa, sillä se sykähdytti minua.
”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan" -Mauno Koivisto


Tsemppiä kaikille huomenna pääsykokeensa tekeville! Luottakaa siihen, että kaikki menee hyvin.

Kuva: Google


- H- 

15. toukokuuta 2017

366/412 Lukusuunnitelma 1

Kirjoitin postauksessa 403/412  suunnitelmasta ja suunnittelemattomuudesta. Tuolloin kerroin päätyneeni siihen, että en tee tarkkaa lukusuunnitelmaa vaan luen kurssi kerrallaan materiaalit kertaalleen läpi ja tuon jälkeen mietin tarkempaa suunnitelmaa. Nyt kipeenä olemisen myötä lukeminen on jäänyt melko vähille ja muutin mieleni suunnitelman tekemisen suhteen. Olen nyt lukenut materiaaleista noin puolet, mutta päätin aloittaa alusta ja noudattaa suunnitelmaa lukemisen suhteen. Huomasin, että löyhä suunnitelma, suunnittelmattomuus ruokkii sitä, etten tee asioita tarpeeksi systemaattisesti.

Mietin pitkään miten minun olisi nyt järkevintä edetä. Olen sitä mieltä, että kykenen helposti lukemaan kolme kurssia viikossa. Niinpä tein viikottaisen suunnitelman, mitä luen milläkin viikolla. Lukemisen ohella aion tehdä lisää flashcardeja, joista jo aiemmin mainitsin postauksessa 402/412.

Lukusuunnitelma 1

Lukusuunnitelma 1 on laadittu seitsemän viikon ajalle. Viikot 26 ja 27 olen perheen kanssa ulkomailla lomailemassa, enkä tuolle ajalle suunnitellut lukemista. Jotain materiaalia varmasti otan matkallekin mukaan, mutta silloin pääasiallisena tehtävänä on lomailu ja perheen yhteinen aika. 

Nyt tänään alkavan suunnitelman lisäksi aion hiljalleen tehdä loppuvuotta koskevaa suunnitelmaa. Lukusuunnitelma 2 tulee sisältämään uusintakierroksen lukemisesta, ja lisäksi alan tuolloin tekemään myös kurssikohtaisia tehtäviä. Lukusuunnitelma 2 tulee varmasti kestämään useamman viikon kuin tämä ensimmäinen. 

Ajatuksena on myös suunnitella jakso jolloin teen kurssikohtaisia muistiinpanoja ja kasvatan laskurutiinia. Aion myös lainata kirjastosta lisää materiaalia, jotta lukisin eri kirjasarjoja. Kirjoissa kun kuitenkin on eroavaisuuksia. Toisessa kirjassa tietyt asiat saattavat olla selkeämmin esitettyinä kuin toisessa, ja näin ollen myös oppiminen on helpompaa ja monipuolisempaa. Toivon, että jouluun mennessä olisin valmis siinä mielessä, että voisin vuoden 2018 alussa aloittaa vanhojen pääsykokeiden ja harjoituskokeiden tekemisen. 

Osa käytössäni olevista materiaaleista

-H-


14. toukokuuta 2017

367/412 Äiti, äippä, äiskä, mami, mutsi tai Pirkko-Liisa..

Äitejä on erilaisia ja äideille on erilaisia nimikkeitä, eikä kukaan ole yhtään sen enempää tai vähempää kuin toinen. Oli äitiyden muoto sitten biologista, adoptoitua, sijaisäitiyttä, "puolittaista" äitiyttä  tai äidinmielisyyttä. Tärkeintä on rakkaus. 

Kuva: Pinterest

Oma polkuni äidiksi ei ole se tavanomaisin, niin sanotusti heteronormatiivinen, jos sellaista ilmaisua viitsii edes käyttää. Minusta tuli äiti yhdessä puolisoni kanssa, joka synnytti tyttäremme. Biologian perään usein huudellaan, mutta itse en koe että sillä olisi merkitystä. En voisi kuvitella rakastavani lastani yhtään enempää vain siksi, että hänellä olisi minun geenini tai että olisin synnyttänyt hänet.

Vietin ensimmäistä "äitienpäivääni" hieman epävirallisesti 2014 marraskuussa. Tuolloin tyttäremme ollessa viiden kuukauden ikäinen perheensisäinen adoptiomme varmistettiin, ja minusta tuli myös juridisesti tyttäremme toinen vanhempi. Tuolloin vaimoni muisti minua onnitellen, tuoden aamupalan sänkyyn ja sain kortin, jossa oli seuraava teksti minun suullani kirjoitettuna: 


"Ennen äidiksi tuloa..
nukuin niin kauan kun halusin ja minulla oli aina puhtaat vaatteet.
 Valvoin myöhään omasta halustani ja siivosin usein. 
Minulla oli mielin määrin omaa aikaa.
 Päälleni ei oltu koskaan oksennettu, kakattu, pissitty, kuolattu eikä minua raavittu pienillä kynsillä. 
En myöskään ollut koskaan niin onnellinen pienestä hymystä, katsellut myöhään nukkuvaa lasta, jota en raaski laskea sylistäni sänkyyn.
Ollut niin huolissani mistään. 
En koskaan tiennyt, että joku niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En tiennyt, että joku voisi saada tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi. 
En koskaan kokenut sitä iloa, lämpöä, rakkautta, sydänsurua, huolta, ihmetystä, tyytyväisyyttä.. 
En tiennyt, että voisin tuntea niin PALJON.. Ennen äidiksi tuloa."

Tottahan tuo kaikki on. Enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois. Onnekseni saan elää tuota kaikkea joka päivä, myös niinä päivinä kun arki tuntuu hieman raskaalta. Hyvää äitienpäivää kaikille ja kaikenlaisille äideille! Erityisesti hyvää äitienpäivää omalle rakkaalle äidilleni, joka on aina tukenani. Sekä vaimolleni, joka jakaa kanssani äitiyttä. 


Rakkaudella H

PS. Tässä hyvä lahjavinkki äitienpäiväksi, tupaantuliaislahjaksi.. Ostimme askarteluliikkeestä valkoisia tiskirättejä. Painoimme lapsen kanssa hänen kädenjälkensä niihin. Itse kirjoitin tekstit ja piirsin sydämet. Mahtuivat näppärästi kirjekuoriin ja tavoittivat meidän rakkaat. 

Tuunaa rätti omalla tyylillä






13. toukokuuta 2017

368/412

Eilen illalla pötköttelimme kainalokkain tyttäreni kanssa ja luimme kumpikin omaa kirjaa. Hän luki lastenkirjaa Huhuu linnuista, jota olemme lukeneet myös iltasaduksi ja minä luin biologiaa. Hän kysyi: "Äippä miksi valitsit just tuollaisen kirjan?" Hetken mietin, että vastaanko "koska minun pitää" vai "koska haluan". Vastasin jälkimmäisen vaihtoehdon. Jäin miettimään asiaa. Lukeminen tuntuu ajoittain tietyllä tavalla pakolta, arkena työpäivän jälkeen välillä isommalta ja toisinaan ei lainkaan. Tuolloin ja nytkin asiaa ajatellessa on hyvä muistuttaa itseään siitä, ettei ilman työtä tule palkintoakaan, ja olenhan minä tämän tien itse valinnut ja halunnut. Lääkiksen pääsykokeessa onnistumista kun ei hoideta ihan vasemmalla kädellä ja ohimennen jotain vähän lukemalla. Toki varmaan niitäkin on, joille homma on helppo, mutta itse en lukeudu heihin.

Nyt pääsykokeen lähestyessä alkaa usealla varmasti painamaan turnausväsymys. Enää muutama päivä ja pääsee tositoimiin. Sen jälkeen saa hengähtää. Itse olen hieman yllättynyt siitä, että Helsingin yliopiston sivuilla pääsykokeen ohjeistus ja koepaikan ilmoittaminen on jatkuvasti siirtynyt. Ensin viikkoa ennen, sitten 12.5 ja nyt 15.5. Jos olisin nyt menossa tosimielellä kokeeseen, niin olisin hieman ahdistunut asiasta, koska usein haluan valmistautua asioihin hyvissä ajoin etukäteen. Siksi tuntuukin hyvältä, että käyn nyt katsomassa miten homma menee ja ensi vuonna minun ei tarvitse sitten asiaa sen enempää stressata.

Kuva: Pinterest


-H-

12. toukokuuta 2017

369/412 Historian havinaa

En ole omatoimisesti juurikaan perehtynyt sairaanhoidon ja hoitotyön historiaan. Onnekseni minulla on ystävä, joka on kiinnostunut historiasta ja hän tykkää jakaa tietämystään myös muille. Kuuntelen hänen kertomuksiaan mielelläni. Hän etsii jatkuvasti vanhaa kirjallisuutta divareista ja lukee internetin syövereistä lisää täsmentävää tietoa. Hän selailee vapaa-ajallaan intohimoisesti noita vanhoja, homeisia ja kauhtuneita kirjoja aina 1800-luvun puolelta saakka. Hän tankkaa vaikeita vanhanaikaisia koukero kirjaimia sanoiksi ja vertailee entisaikoja nykyhetkeen.

Muutama päivä sitten sain ystävältäni viestin, jossa hän kertoi 1945 vuonna kirjoitetusta EKG- kirjasta. EKG oli tuolloin vain kolmekytkentäinen, ja tunnistettiin flimmeri (nopea lyöntisyys) ja bradykardia (hidas lyöntisyys). Jo tuolloin potilaita lääkittiin digoksiinilla ja kidiniillä, ja digoksiini on edelleenkin varsin yleisesti käytössä oleva rytmihäiriö lääke. Kirjassa oli todettu myös, että 1920- luvulla EKG oli vain harrastelijoiden ja harvojen tutkijoiden juttu. Menetelmänä EKG on keksitty 1900-luvun alkupuolella. Edelleen EKG on yksi käytetyimmistä tutkimuksista, vaikkakin hieman kehittyneempänä versiona.

Historian tietämys on usein tietynlaista knoppitietoa. On kuitenkin hyvä tuntea historiaa ihan yleiselläkin tasolla. Se lisää ymmärrystämme siitä miksi olemme nyt tässä ja millainen kehityskaari elämällä, teknologialla ja kehityksellä on yleisesti ollut.

Kuva: Google
Kuva: Google

Meillä on ystäväni kanssa suunnitteilla pienimuotoinen yhteistyö liittyen tähän hänen historia harrastukseensa. Lupauduin nimittäin ottamaan hänelle valokuvia kirjoista, ja muista aiheeseen liittyvistä materiaaleista. Yritämme järjestää ekskursion Helsinkiin Tukholmankadulle, jossa on toiminut vanha sairaanhoito-opisto ja nykyään Metropolia ammattikorkeakoulu. Tukhomankadulle on koottuna hoitotyöhön liittyvää museo kamaa. Huvittavaa suunnittelemassamme retkessämme on se, että ne kohteet mihin olisimme menossa ovat täysin suljettu sisäilmaongelmien vuoksi. Päätimme kuitenkin, että mikäli vahtimestarin sydän heltyy vierailullemme niin sen teemme.


Historiallisen hyvää viikonloppua kaikille ja palataan myöhemmin siihen toteutuiko ekskursiomme!


-H- 

11. toukokuuta 2017

370/412 Valokuvaus

Yksi suurista intohimoistani on valokuvaus. Rakastan valokuvata ja katsella muiden ottamia hienoja otoksia. En  ole teknisesti kovinkaan taitava kuvaaja ja kuvankäsittely taitoni ovat lähes olemattomat, mutta jatkuvasti voin oppia uutta. Se valokuvauksessa onkin niin kiehtovaa. Sama pätee lääketieteeseen, koskaan ei voi tietää tarpeeksi ja aina voi oppia uutta. Toisinaan se on toki turhauttavaa, mutta pääasiassa varsin inspiroivaa. 

Useilla ottamillani valokuvilla on minulle suurta tunnearvoa. Pidän siitä, että saan tallennettua muistoksi jonkin merkityksellisen hetken ja voin myöhemmin palata katsomaan sekä fiilistelemään sitä. Voitte kuvitella kuinka olen ottanut meidän lapsesta varmasti tuhansia kuvia.

Viime syksynä ostin uuden kameran ja sen myötä valokuvaukseni nousi aivan uudelle tasolle. Hyvällä kameralla on helpompi ottaa hyviä ja laadukkaita kuvia. Tänään viihdytin itseäni kuvaamalla omaa kameraani, sillä tämä sairaslomalla olo on aika tylsää ja makuuhaavojen pelossa en jaksa enää jatkuvasti olla pitkälläni 😉  Kuvat otin iPhone7 puhelimellani, jota en myöskään voi valokuvauksen osalta moittia. Asetin kameran lasitasolle, seinää vasten laitoin valkoisen kirjekuoren ja taskulampulla osoitin lisävaloa. Näin kaksi ylintä kuvaa syntyivät. Ei siis tarvittu kovin kummoisia välineitä tai materiaaleja kuvaolosuhteiden muodostamiselle. 












Pääsykokeisiin lukeminen ja opiskelu ylipäätään on ajoittain stressaavaa ja aikaa vievää. Siksi on hyvä, että elämässä on muutakin sisältöä ja asioita, jotka inspiroivat. Ikään kuin vastapainona toisilleen. Liialliseen haihattelun ei silti saa sortua. Nyt olen tietoisesti ottanut lukemisesta löysää ja ladannut akkuja, jotta toivun tästä keuhkokuumeestani. On mielenkiintoista nähdä tulevaisuudessa kuinka itse löydän tasapainon opiskelun, työn, perhe-elämän ja harrastusten välillä. 


-H-

10. toukokuuta 2017

371/412 Viikko pääsykokeisiin

Ensi viikon keskiviikkona se sitten on, tämän vuoden pääsykoe. Aika hurjaa! Voin ainoastaan kuvitella millaisia fiiliksiä on niillä, jotka ovat tänä vuonna tosissaan hakemassa. Muakin vähän jännittää, vaikka mulla ei edes ole mitään paineita. Ne jotka ovat sen työn tehneet mikä mulla on vielä suurimmaksi osaksi edessä voivat ensi viikolla taputtaa itseään olalle ja todeta, että tää on nyt tässä, tuloksia odotellessa. Uskon sen olevan helpottava hetki tietyllä tapaa, vaikkakin tulosten odottaminen saattaa olla piinallista. Lisäksi kun epäonnistumisen mahdollisuus on aina olemassa, niin se luo omanlaisiaan fiiliksiä ja epävarmuuden tunteita omasta suorituksesta. 

Mulle pieniä paineita pääsykokeen sijaan aiheuttaa tämä sairastaminen. Olen siis edelleen kipeä. Kävin eilen taas lääkärissä, ja sain lisää lääkitystä. Sairasloma jatkui viikolla ja ens viikolla taas kontrolliin. Katotaan, että pääsisikö ensi viikolla jo töihin, vai kuinka tässä käy. Lääkäri sanoi, että voi mennä useampi viikkokin, että toivun tästä keuhkokuumeesta. Se turhauttaa. Oon ollu tosi väsynyt, ja päivät on kulunu lähinnä vaan oleillen.  Kroppa on ihan plaah, ja mieli pomppii vaikka missä.. lenkkipoluilla, metsäretkillä, valokuvausreissuilla, kirjaston lukunurkkauksessa.. Oottakaahan vaan kun oon taas irti, mua ei pidättele mikään! 

Tsemppiä kaikille pääsykokeisiin valmistautuville viimeiseen viikkoon! 

Kuva: Pinterest



-H-

4. toukokuuta 2017

377/412 Terveisiä sairastuvalta

Henki pihisee ✌🏻..tai no, rohisee.. Tänään on sitten lääkärissä käyty. Pitää varmaan lähteä bingoon, koska diagnooseja sain useamman: molemminpuolinen korvatulehdus, poskiontelotulehdus ja bronkiitti/ alkava pneumonia. Kaupanpäällisiksi myös kierrokset labrassa ja röntgenissä. Mutka apteekissakin tuli käytyä ja haettua dropit. Huomenna lääkäri vielä soittaa labroista, kun kaikki tulokset eivät tälle päivälle ehtineet valmistua.

Kuva: Pinterest

Kipeenä oleminen on rankkaa. Sitä kun ei oikein jaksa tehdä mitään eikä kuntokaan salli. Kuitenkin keksii kaikkea mitä tahtoisi tehdä, kuten perheen kanssa olemista, pääsykokeisiin lukemista, urheilemista, hienosta säästä nauttimista, valokuvaamista, kitaran ja ukulelen soittoa, jopa siivoamista.. ja totuus on se, että jaksat hädin tuskin liikkua sänky-wc-keittiö-sänky väliä, selailla puhelimella nettiä ja kuunnella musiikkia. 

Näillä mennään, ehkä vointi alkaa kohentua antibioottien aloituksen myötä. Nyt vois taas vaikka ottaa torkut, oonhan mä puolituntia jo ollutkin valveilla. 

Palataan!


-H-

2. toukokuuta 2017

379/412 Radiohiljaisuus

On vallinnut blogin suhteen pieni radiohiljaisuus. Viime kerralla kerroin olleeni puolikuntoinen. Kaksi päivää lepäsin tuolloin kotona, ja palasin sitten takaisin töihin. Olo tuntui voimakasta väsymystä lukuunottamatta ihan terveeltä. Vappu meni rauhallisissa merkeissä kotona ja kävimme vanhempieni luona kylässä. En ole juurikaan jaksanut lukea ja annoin sen itselleni anteeksi ajatellen, että kunhan oon  täysin kunnossa, pari päivää levännyt ja voimissani niin lukemisesta on taas jotain hyötyäkin.

Noh.. Sunnuntai-maaanantai välisenä yönä olo taas huononi, mutta kuume ei noussut. Lähinnä vaan yskitti ja nuha vaivasi. Urhoollisesti (lue: tyhmänä) lähdin tänään töihin. Töissä kuume sitten nousi yli 39 asteen, ja ennenku heitin hanskat tiskiin ja lähdin kotio mittasin pika-CRP:n, joka oli koholla. Nyt makaan taas sängyn pohjalla, enkä jaksa tehdä mitään. Tuntuu, että pää on kuin muussia ja voiminen ollessa kadoksissa muistutan lähinnä ameebaa.

Työterveyshuoltoon oli hirveä ruuhka, kun koitin soittaa, mutta sinnikkään linjoilla roikkumisen palkinto oli lääkäriaika torstaille. Wuhuu! Tosin pitää nyt vähän seurata tätä eikä olla liian jästipää lääkäriin menon kanssa ennen torstaita. Rohahtelee nimittäin yskiessä aika komeasti ja tuntuu suhteellisen voimakasta kipua rintakehän yläosassa heijastaen niskaan, selän puolelle sekä käsivarsiin. Sitä helposti helposti kuvittelee kotihoidon riittävän, koska sairaanhoitaja. "Mä en ainakaan ole potilas joka menee turhan takia lääkäriin" tai hätiköi lääkäriin hakeutumisen kanssa heti oireiden ilmaantuessa. Onneksi tää mun asennevamma ei kosketa kuin mun omaa henkilökohtaista terveydenhuoltoa 🙈 (häpeän).




Palaan toivottavasti pian blogin kirjoittamisen pariin mukavemmissa merkeissä. Voin tällä hetkellä olla ainakin tyytyväinen  siitä, että tänä vuonna 17.5 ei ole mun The Day! 

Pysykää terveinä, palataan pian! :)


-H- 



Kaksi viikkoa

Nyt on tullut kuluneeksi kaksi viikkoa pääsykokeesta. Olo on ollut viime aikoina jokseenkin tyhjä ja uuvahtanut. En ole vain saanut aikaisek...