31. lokakuuta 2017

197/412 Väsyttää

Kuten otsikko kertoo, niin väsymys taitaa olla nyt se päällimmäinen tunne mikä täällä vallitsee. Päivät on aamusta iltaan yhtä lentämistä ja suorittamista tehtävästä toiseen. Aamulla treeni, sitten töitä, töistä kotiin ja kotona omat juttunsa, sitten lukemista ja laskemista. Kun pään illalla vihdoin lyö tyynyyn ei unta todellakaan tarvitse odotella ja viimeisenä toiveena on ettei aamu tulisi liian äkkiä. Silti en osaa höllätä. En halua luopua treeneistä enkä halua luopua pääsykoe valmistautumisesta. Työtä ja perhettä en luonnollisestikaan voi enkä haluakaan välttää. Tää combo vaan on aika hurja, se mun on myönnettävä. Sana luovuttaminen ei kuitenkaan kuulu mun sanavarastoon. Mua vaan on alkanu pelottaa se, että oonko mä toukokuun koittaessa ihan ihmisraunio. Järjellä tajuaa, ettei siinä tapauksessa musta ole kauheasti yhtään mihinkään jos niin käy. Vielä kuitenkin jaksaa, jaksaa!

Mun Mafy-valmentaja Santeri on tsempannut mua ja antanu realistista näkemystä tähän kaaokseen.  Koen, että se on ihan hyvä, kun on joku joka tietää mitä on meneillään, mitä tapahtuu ja antaa kuitenkin täysin ulkopuolisen näkemyksen tästä kaikesta. Ollaankin puhuttu, että realismin nimessä tähän on suhtauduttava mahdollisesti pidempänä projektina kun alunperin on ajateltu. Sitä mun pitää nyt itseni kanssa työstää, vielä ihan en ole siihen taipunut. En sitten tiedä onko se silkkaa mun tyhmyyttä vai mitä lie.

Nyt kuitenkin iltapalalle ja sitten nukkumaan! Huomenna, kun taas odottaa aamulla treeni ja sitten töitä 7.45-18.15, kun ilta pistellään influenssarokotteita ihan urakalla.  Lukeminen jää huomenna väliin, mutta torstaina paikataan sitä sitten taas.

Tsemppiä ihan älyttömästi kaikille pääsykokeisiin valmistautuville, toivottavasti teillä on hieman iisimpää, kun mitä täällä! Ja anteeksi kommentin jättäneille, että mun vastaukset on viipynyt. Korjaan asian ja haluan sanoa, että arvostan jokaista kommenttia todella! Kiitos!

-H- 

2 kommenttia:

  1. Piipahdan aina välillä blogissasi! Mut on sulla kyllä hurja tahti, se täytyy myöntää. En tajua miten itse selviän tulevasta puolesta vuodesta, kun opiskelu pääsykokeisiin on niin alussa. Ja nyt kun valmennuskurssilla painotettiin kokoajan, että kun opiskelette sitten aamu 9 iltapäivälle pitkälle jne. Masensi, kun ei otettu huomioon että osa voi olla perheellisiä sekä työssäkäyviä, eikä todellakaan elämä ole pelkkää opiskelua ja liikuntaa. Niinpä aloin itsekin tajuamaan että tää projekti on varmaan sitten pidempi kuin tämän reilun puolen vuoden. Täytyy varautua siis jatkamaan urakkaa vielä ensi syksynäkin. Aika ei taida riittää.. paljon tsemppiä 💪

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun käyt täällä aina välillä lukemassa, vaikka päivitystahti on hiipunut ja sullakin on omat kiireesi :) Mua on myös toisinaan vähän häirinnyt se ettei yleisesti ottaen perheellisiä työssäkäyviä niin huomioida vaan oletus on se, että aikaa lukemiselle on aamusta iltapäivään. Se on myös oikeasti helpottavaa, ettei liian tiukalle omia tavoitteitaan ja kriteereitään vedä, mutta ennenkaikkea ei luovuta. Tsemppiä sinnekin! :)

      Poista

Kaksi viikkoa

Nyt on tullut kuluneeksi kaksi viikkoa pääsykokeesta. Olo on ollut viime aikoina jokseenkin tyhjä ja uuvahtanut. En ole vain saanut aikaisek...