15. kesäkuuta 2017

335/412

Muu perhe lähti sunnuntaina Itä-Suomi lomalle ja jäin yksin kotiin. Ikävä on toki ollut, mutta en voi kieltää ettenkö nauttisi omasta rauhasta. Tosin.. Huomattavasti miellyttävämpää yksin olemisesta olisi tehnyt se etten olisi aloittanut sunnuntaina kotona älytöntä projektia. Sain nimittäin idean, että siivoan kaappeja ja laitan tarpeettomia tavaroita kiertoon. Virhe! Kun räjäytät yhden kaapin ja järjestät, kohta seuraava, kolmas, neljäs.. Tuntuu ettei järjestäminen lopu millään. Eilen illalla sain projektin siihen malliin, että kaikki on paikoillaan mihin olin koskenut. Kaikki illat tällä viikolla töiden jälkeen on siis mennyt lähinnä siivotessa, paitsi eilen vaimon sisko vei minut hieman liikuttamaan luitani urheilun merkeissä. Hän kysyi: "mikä on päivän laji?" ja vastasin: "sohva", ja ei mennyt läpi, hyvä niin! Valitsin lajiksi porraskävelyn ja samalla teimme pienimuotoista kuntopiiriä "ulkokuntosalilla". Tuli rappuja askeltaessa todennettua hyvin nopeasti, että keuhkokuumeen jäljiltä keuhkojen tilanne on vielä aika huono ja muutenkin kunto on laskenut roimasti. Positiivista on kuitenkin se, että tästä on suunta vain ylöspäin. Muilla on ennen kesää "kesäksi kuntoon"-proggiksia niin itselläni se on tänä vuonna muotoa "kesällä kuntoon".




Tänään otan rennommin, enkä todellakaan siivoa mitään. Töiden jälkeen menen työkavereiden kanssa nauttimaan auringosta. Työkaverit ovat suunnitelleet minulle läksiäispiknikin ja vietetään samalla mun synttäreitä. Yleensä kuljen autolla töihin, mutta tälle päivälle ylilääkäri buukkasi minulle toiselta työkaveriltani kyydin, jotta voivat juottaa minulle pari lasia skumppaa. Kerrankos sitä sitten näin! Huomenna sitten onkin luvassa viimeinen työpäivä nykyisessä työssäni ja alkaa kuukauden kesäloma. Odotan innolla ja olen todellakin loman tarpeessa! Saan myös perheeni takaisin kotiin kera appivanhempien. Lauantaina vietetään sitten isommalla porukalla tytön eilen virallisesti ollutta 3-vuotis syntymäpäivää. Meillä on kivasti peräkkäisinä päivinä syntymäpäivät. Sainkin kolme vuotta sitten elämäni parhaan syntymäpäivä lahjan 💛

Tällä viikolla en ole lukenut lainkaan, mutta kirin sitten loman aikana kiinni lukusuunnitelmaani. Lomalla en kuitenkaan aio stressata lukemisesta. Loman loputtua kun on sitten edessä uuden työn aloitus sekä tarkoitus taas paneutua enemmän pääsykoe valmistautumiseen. Akkujen täytyy tuolloin olla todellakin ladattuina, jotta jaksan paahtaa. Minulla on myös hieman kerrottavaa pääsykoe valmistautumista ajatellen, mutta siihen palaan toisella kertaa!


Kivaa torstaita, toivottavasti aurinko paistaa kaikille!

-H- 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaksi viikkoa

Nyt on tullut kuluneeksi kaksi viikkoa pääsykokeesta. Olo on ollut viime aikoina jokseenkin tyhjä ja uuvahtanut. En ole vain saanut aikaisek...