9. kesäkuuta 2017

341/412 Kuulumiset viikolta

Ompahan ollut viikko.  Lukeminen on jäänyt vähiin ja tuntuu etten ole saanut oikein mitään muutakaan fiksua aikaiseksi. Alkuviikosta meidän perhettä oli ilahduttamassa ystäväperhe, mikä oli tosi mukavaa. Lasten nukkuessa meillä oli jopa hetki aikuisten kesken aikaa ja pelasimme korttia porukalla. Se oli varsin luksusta, kun tuntuu ettei nykyään sellaista aikuisten aikaa juurikaan ole. Sen lisäksi tämä viikko on ollut prosessointia työpaikan vaihtamisen suhteen. Kerroin tiistaina esimiehelle ja kaikille työkavereilleni pois lähdöstäni. Tunnelmat ovat olleet haikeat puolin ja toisin. Olen enää ensi viikon töissä, jonka jälkeen aloitan kesälomani enkä enää palaa.

Tänään oli töissä hieman tiukat paikat. Vitsailtiin ruokiksella, etten polta lähtiessäni siltoja takanani vaan koko terveysaseman. Noh, kannattaisi varmaankin hieman miettiä mitä puhuu, sillä iltapäivällä työkaverini tuli sanomaan, että labrassa palaa. Niin siellä sitten kärysi jokin lämpökaappi ja evakuoitiin taloa. Yksi työkavereistani ei meinannut millään lähteä talosta ulos, kun luuli minun vitsailevan liittyen aiemmin käytyyn keskusteluun. Palokunta, ensihoito ja poliisit kävivät sitten pyörähtämässä, eikä onneksi mitään suurta vahinkoa päässyt tapahtumaan.


Kuva:Google

Huomenna ollaan menossa katsomaan ensimmäistä kertaa kummityttöni uintikisoja. Kiva mennä, koska en ole koskaan ollut ja muutoinkin näemme kummityttöäni sekä hänen perhettää valitettavan vähän kaikista arkisista kiireistä johtuen. Sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen tuottaa toisinaan minulle hieman huonoa omaatuntoa. Tuntuu ettei aika riitä kaikille joilla on merkitystä. Toki samasta ongelmasta kärsivät monet muutkin, joten have to live with it. 

Sunnuntaina mulla alkaa perhevapaa, koska vaimo ja tyttö suunnistavat kohti susirajaa ja minun jäädessä yksin etelään. Luvassa on ainakin töitä, lukemiseen paneutumista ja ehkä keksin jotain muutakin! On se vaan luksusta olla hetki ihan vaan omassa rauhassa, vaikka ikävän tietää hiipivän heti samana iltana kun ovat lähteneet. 

Mutta nyt, hyvää viikonloppua kaikille!


-H-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaksi viikkoa

Nyt on tullut kuluneeksi kaksi viikkoa pääsykokeesta. Olo on ollut viime aikoina jokseenkin tyhjä ja uuvahtanut. En ole vain saanut aikaisek...