349/412 Kesäkuun eka

Tiistaina hakiessani tyttöä päiväkodista sanoin hänelle, että enää yksi päivä ja sitten alkaa kesäloma. Tähän hän totesi "Minulla on kyllä vielä kevät!" Nyt kun kesäkuun ensimmäinen päivä koitti ja katsoo ulos ikkunasta, niin voisi hyvin olla kevät tai jopa alkava syksy. Ei kovin kesäistä ainakaan. Taivas on harmaa, tuuli heiluttaa puiden latvoja, sade ropisee ikkunoihin ja lämpömittari näyttää +7. Meidän piti lähteä pyöräilemään ja syömään jätskit, mutta jäätiin sitten sisälle leikkimään. Nyt tyttö nukkuu päiväunia, ja minulla on hetki omaa aikaa. Ajattelin käyttää aikani blogin päivitykseen, kahvin juontiin ja lukemiseen. Ollaan tänään koko päivä kahdestaan, kun vaimolla on työpäivän jälkeen vielä yliopistolle meno.

Kuva eiliseltä antaa toivoa kesästä ja lämmöstä

Mulla on nyt kaksi lomapäivää ja maanantaikin vielä ylityötuntien vuoksi vapaata. Vaimolla on lauantaihin saakka töitä, jolloin hänellä alkaa tuo kadehdittava opettajan 10 viikon kesäloma. Otin itse tähän väliin nämä pari päivää lomaa, kun ei viitsitty laittaa lasta kahdeksi päiväksi päiväkotiin ja maksaa siitä koko kuun päivähoitomaksua. Meidän kunnassa nimittäin maksetaan hoidosta kokonaiselta kuulta, vaikka hoidossa ei olisikaan kuin päivän. Hieman typerää näin "kuluttajan" näkökulmasta, mutta toki ihan ymmärrettävä ratkaisu laskuttajan puolelta.

Tiistain päivityksessä sivusin sitä, että yllätyksiä on luvassa. En tässä vaiheessa vielä paljasta kaikkea, mutta ajattelin nyt kertoa eilisestä. Olin eilen nimittäin työhaastattelussa. Kyllä, aika älytön ajatus, että tässä vielä pääsykokeisiin lukemisen ja kaiken muun ohella vaihtaisi työpaikkaa, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla kepillä jäätä. Paikka jota hain olisi myös päivätyö toisen kunnan terveysasemalla. Työnkuva olisi hieman erilainen nykyiseen verrattuna, hieman ehkä hallitumpi tietyllä tavalla. Lisäksi työmatka lyhenisi ja voisin pyöräillä työmatkat. Nyt työmatkaa tulee noin 50km yhteensä, ja tuonne toiseen matka olisi alle puolet nykyisestä. Siltikään en työskentelisi vielä asuinpaikkakunnallamme, vaikka välimatkaa ei kovin paljoa ole. Ei tarvitse vapaa-ajallaan ehkä niin suurella todennäköisyydellä törmätä potilaisiinsa. Palkkakin hakemassani työssä olisi hieman parempi, mikä ei näin köyhälle asuntovelalliselle olisi ollenkaan huono juttu. Haastattelu meni mielestäni hyvin, mutta hakijoitakin oli useampia. Tämän viikon lopulla tai ensi viikon alussa saan tietää kuinka kävi. Nyt asia on niin sanotusti toisten käsissä. Jännittyneenä odotan, että onko luvassa uutta vai jatkanko nykyisessä työssäni. En lannistu jälkimmäisestäkään vaihtoehdosta, sillä pidän myös nykyisestä työstäni, vaikka se on ajoittain rankkaa ja stressaavaa, mutta mikäpä työ ei olisi. Yksi parhaimmista asioista nykyisessä työssäni ovat kuitenkin työkaverini. Osasta heistä on tullut 2,5 vuoden aikana minulle erityisen tärkeitä ja rakkaita. Ajatus hyvästien jättämisestä tuntuu haikealta, mutta sellaistahan tämä on. Aikansa kutakin, ja voihan sitä yhteyttä heihin muutoinkin pitää yllä. Yksi kollega sanoi minulle, kun kerroin meneväni haastatteluun, että jos lähden niin "täältä katoaa tietynlainen ilo". Se oli ehkä yksi suurimmista komplimenteista mitä olen hetkeen kuullut. Melkein alkoi iloisesti itkettämään 😅

Mietin hetken, että kirjotanko työn hakemisesta ja työhaastattelusta täällä blogissa lainkaan. Ehkä ajattelin, että mitä jos petyn, enkä tule valituksi tai mitä jos työpaikan vaihtaminen olisikin virhe. Mietin, että olenko valmis kirjoittamaan asioistani ja ajatuksistani näin avoimesti. Olen kuitenkin huomaamattani ottanut linjakseni avata elämääni täällä noin muutoinkin tiettyyn pisteeseen saakka ja aion pysyä linjassani. Tuleepahan ilmi ja näkyväksi, että mitä kaikkea elämässäni tapahtuu tämän pääsykoe urakan aikana. Ja elämäähän tämä on. Ei mitään kiiltokuvamaista blogielämää, jossa kaikki menee hienosti, kauniisti ja liukkaasti.

Mutta, jotta ei todellisuus pääse unohtumaan niin nyt läppärin kansi kiinni ja lukemaan!

-H-