19. toukokuuta 2017

362/412 Joko nyt?


Aamu oli tasaisen harmaa, mittari näytti kuutta plus astetta. Lapselle puin päälle välikausihaalarin lähtiessämme päiväkotiin. Päivän mittaan huomasin, että ilma alkoi lämpenemään ja aurinko paistoi. Töistä päästessäni auton lämpömittari näytti +26. Siinä vaiheessa nauratti, että en ole lainkaan osannut asennoitua siihen, että kesä oikeasti on tuloillaan.  Tai joko nyt uskaltaisi ajatella sen jopa alkaneen? On myös mainittava, että tämän äidin onneksi päiväkodissa on lapsen pukeutumisen ammattilaiset. Hakiessa meidän nappula viiletti pitkin pihaa asianmukaisissa vaatteissa, ja ei, ei todellakaan haalari päällä.




Tämän viikon osalta lukusuunnitelma on toteutunut. Olen saanut luettua ensimmäisten kurssien kirjat, kemian kirjan läpi kahdesti, fysiikan ja biologian kertaalleen. Kemiasta ja fysiikasta olen jo kirjoittanut kurssikohtaiset flashcardit kertaamista ajatellen. Nyt viikonloppuna ajattelin tehdä biologiasta flashcardeja, ja tehdä kemian sekä fysiikan tehtäviä. Tällä viikolla lukusuunnitelmassa pysymistä on helpottanut se, että olin sairaslomalla vielä alku viikon ja palasin töihin vasta eilen. Voitte varmasti kuvitella kuinka sairastamisen jälkeen oli taas kiva mennä töihin. Sitä ei arkisen aherruksen painaessa päälle aina uskoisi, mutta hyvä näin. Nyt vielä hetken koitan malttaa odottaa keuhkojen toipumista, ja josko sitten pääsisi taas urheilemaankin. Sitä vasta odotankin!

Mutta nyt.. Hyvää viikonloppua kaikille! Nauttikaahan auringosta ja lämmöstä!


-H-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaksi viikkoa

Nyt on tullut kuluneeksi kaksi viikkoa pääsykokeesta. Olo on ollut viime aikoina jokseenkin tyhjä ja uuvahtanut. En ole vain saanut aikaisek...