15. toukokuuta 2017

366/412 Lukusuunnitelma 1

Kirjoitin postauksessa 403/412  suunnitelmasta ja suunnittelemattomuudesta. Tuolloin kerroin päätyneeni siihen, että en tee tarkkaa lukusuunnitelmaa vaan luen kurssi kerrallaan materiaalit kertaalleen läpi ja tuon jälkeen mietin tarkempaa suunnitelmaa. Nyt kipeenä olemisen myötä lukeminen on jäänyt melko vähille ja muutin mieleni suunnitelman tekemisen suhteen. Olen nyt lukenut materiaaleista noin puolet, mutta päätin aloittaa alusta ja noudattaa suunnitelmaa lukemisen suhteen. Huomasin, että löyhä suunnitelma, suunnittelmattomuus ruokkii sitä, etten tee asioita tarpeeksi systemaattisesti.

Mietin pitkään miten minun olisi nyt järkevintä edetä. Olen sitä mieltä, että kykenen helposti lukemaan kolme kurssia viikossa. Niinpä tein viikottaisen suunnitelman, mitä luen milläkin viikolla. Lukemisen ohella aion tehdä lisää flashcardeja, joista jo aiemmin mainitsin postauksessa 402/412.

Lukusuunnitelma 1

Lukusuunnitelma 1 on laadittu seitsemän viikon ajalle. Viikot 26 ja 27 olen perheen kanssa ulkomailla lomailemassa, enkä tuolle ajalle suunnitellut lukemista. Jotain materiaalia varmasti otan matkallekin mukaan, mutta silloin pääasiallisena tehtävänä on lomailu ja perheen yhteinen aika. 

Nyt tänään alkavan suunnitelman lisäksi aion hiljalleen tehdä loppuvuotta koskevaa suunnitelmaa. Lukusuunnitelma 2 tulee sisältämään uusintakierroksen lukemisesta, ja lisäksi alan tuolloin tekemään myös kurssikohtaisia tehtäviä. Lukusuunnitelma 2 tulee varmasti kestämään useamman viikon kuin tämä ensimmäinen. 

Ajatuksena on myös suunnitella jakso jolloin teen kurssikohtaisia muistiinpanoja ja kasvatan laskurutiinia. Aion myös lainata kirjastosta lisää materiaalia, jotta lukisin eri kirjasarjoja. Kirjoissa kun kuitenkin on eroavaisuuksia. Toisessa kirjassa tietyt asiat saattavat olla selkeämmin esitettyinä kuin toisessa, ja näin ollen myös oppiminen on helpompaa ja monipuolisempaa. Toivon, että jouluun mennessä olisin valmis siinä mielessä, että voisin vuoden 2018 alussa aloittaa vanhojen pääsykokeiden ja harjoituskokeiden tekemisen. 

Osa käytössäni olevista materiaaleista

-H-


12 kommenttia:

  1. Hei!

    Suosittelen, että alat tekemään vanhoja pääsykokeita (farmasia, DI fysiikka, DI kemia, biolääketiede, biologia, kemia, fysiikka yms yms) mahdollisimman aikaisin (loppusyksy, alkutalvi?). Tekemällä oppii ja jää aikaa epäonnistumissille ja pohdiskelulle. Opetin pari vuotta fysiikka HY:llä fukseille ja tämmönen "vaikeiden tehtävien kautta voittoon" mentaliteetti toimi aika hyvin. ;) Säästä vanhat lääkiskokeet keväälle, että voit simuloida itsellesi ne ja kellottaa omia suorituksia. Tämä on ainakin oma suunnitelmani kun haen 2018 :)

    Terveisin nykyinen fyysikko, tuleva lääkäri(?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Kiitos viestistäsi, kiva että joku jättää välillä kommentinkin :) Ihan asiaa puhut. Sitä on ehkä hieman varovaisin ajatuksin liikenteessä, mutta tottahan se on, että on otettava härkää sarvista ja tuo "vaikeuksien kautta voittoon" - mentaliteetti on useimmiten varsin toimiva. Täytyykin pistää etsien noita vanhoja pääsykokeita.

      Sinulla on nykyisen ammattisi puolesta hyvä valttikortti jo taskussa lääkistä ajatellen :) Hieno juttu!

      -H-

      Poista
    2. Niin no, jos nyt apurahatutkijan pestiä ammatiksi voi sanoa :D Laitanpas nämä vanhojen pääsykokeiden linkit jakoon kun kerta puheeksi tuli.

      Fy/Ke/Bi/Bioke/Biotekniikka(DI Fy/Ke):
      https://www.utu.fi/fi/yksikot/sci/opiskelu/haku_ja_valinta/koearkisto/Sivut/home.aspx

      Farmasia:
      http://www.helsinki.fi/farmasia/opiskelu/opiskelijaksi/valintakokeita.htm

      Lääkis ja Biolääketiede:
      https://www.utu.fi/fi/yksikot/med/opiskelu/opiskelijavalinta/valintakokeet/Sivut/home.aspx

      Poista
    3. No älähän nyt, minä ainakin arvostan!

      Ja kiitos linkeistä, tulevat varmasti käyttöön! Tsekkaan heti miltä näyttää :)

      -H-

      Poista
    4. Kiitos :) Lisäyksenä vielä, että tutkijan ammatissa ei mitään vikaa ole. En vain ole vielä ihan valmis tutkija eikä näin ollen mitään ammattiakaan ole.

      Tilasitko muuten tämän vuoden MaFy:n ilmaisen kotitentin? Jos et, mutta haluaisit sen, niin voit laittaa mulle yksityisviestiä älyvuodossa niin laitan tulemaan :) Mut löytää nimimerkillä MPhys

      Poista
    5. Ymmärrän :) Nostan kyllä hattua, että vielä lääkikseenkin aiot hakea. Ei ainakaan opiskelu lopu ihan heti.

      Ja en tilannut. Huomasin sen vasta liian myöhään. Mielelläni vastaanotan jos viitsit lähettää :) Laitanko Älyvuodossa viestin, vai onko ok jos lähetät sen minulle blogin sähköpostiin kununelmastatuleetotta@gmail.com?

      Poista
  2. Itse aloitin vuosi takaperin lukemisen just noin, biologiaa ja kemiaa läpilukemalla ja video-opetuksia katsomalla. Musta se kierros meni vähän hukkaan. Kemiassa ja fysiikassa kannattaa kyllä ihan heti alkaa laskea lukemisen kanssa, pääpaino niissä on kumminkin siinä laskurutiinissa ja sen kautta tulee myös ymmärrys ilmiöistä. Jos nyt olisin aloittamassa niin laskisin jo ekalla kierroksella vaikka kaikki kirjan esimerkkitehtävät itse läpi että ymmärtäisin mihin sillä teorialla tähdätään. Toki silloin ei pysty lukemaan kolmea kurssia viikossa, mutta oppiminen meneekin heti syvemmälle tasolle. Biologiassakin kannattaa kirjoittaa paljon, tehdä vaikka itselleen kysymyksiä joihin vastaa sitten seuraavana päivänä, siinä tulee jo kertausta ja omaa jäsentämistä ja tekstin tuottamista eli moninkertaista oppimista.

    Tsemppiä urakkaan! Mä lähden tosi hyvällä fiiliksellä huomiseen kokeeseen, hienoa tajuta miten eri tasolle osaaminen ja ymmärrys on vuodessa noussut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä kuulla neuvoja niiltä, jotka ovat jo kokeeseen valmistautuneet. Sitä kun kykenee sitten tarkastelemaan asioita uudesta näkökulmasta ja osaa analysoida mitä olisi voinut tehdä paremmin tai eri tavalla.

      Pidän tämän vinkin myös mielessäni, sillä tottahan tuo on. Sitä joutuu heti syventämään lukemaansa, kun alkaa laskemaan. Miksi mitäkin lasketaan ja miten.. Ja tekemällä muistiinpanoja on hyvä kerrata sitten lukemaansa. Jonkin verran olen kaikista alkupään kursseista tehnyt jo muistiinpanoja, sitten niitä flashcardeja ja fysiikassa olen laskenut kirjan tehtäviä.

      Kiitos paljon tsempeistä ja kommentistasi :) Kiva kun laitoit viestin. Täältä toivotan kovasti tsemppiä huomiselle! Tule sitten kesällä kertomaan kuinka kävi! :)

      Poista
  3. Moikka! Ihanaa kun löysin blogisi! :-) Itse haaveilen myös lääkärinurasta, ja suunnitteilla onkin aloittaa fy,ke ja bi lukemiset näin kesälomalla. Opiskelen tällä hetkellä itse sairaanhoitajaksi (opintoja jäljellä vielä 2v) ja suunnitteilla on hakea lääkikseen vasta keväällä 2019. Itselleni on tuottanut hankaluuksia tehdä järkevän näköistä lukusuunnitelmaa, mutta tuo sinun tekemä lukusuunnitelma näyttää loistavalta! Taidan testata itselleni tuota myös ;) Oletko käynyt aiemmin valmennuskursseja omien opiskelujesi ohella? Itse olen selaillut opetus.tv:n nettisivustoa, siellä on ainakin omasta mielestäni hyviä videoita niin kemiasta, fysiikasta ja biologiastakin!

    Tulipas mun tekstistä jotenkin sekava :D Mutta oikein paljon tsemppiä lukemiseen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogin ja vielä kivempi, että jätit kommentin :) Ja hyvä jos lukusuunnitelma näyttää hyvältä, saa vapaasti käyttää ja kerro toki koitko sen myös konkreettisesti sitten toimivaksi, mikäli kokeilet sitä. Sairaanhoitajaopinnot ja työ antaa hyvää pohjaa lääkistä ajatellen, tai näin ainakin itse uskon. Tosin se ei kemian ja fysiikan opiskelua juurikaan valitettavasti helpota x) Valmennuskursseilla en ole vielä koskaan ollut. Ja joo, opetustv on hyvä! Täydentää joitakin aukkoja, joita ei lukiessa ja laskiessa ymmärrä.

      Tsemppiä sinullekin opiskeluun, niin sairaanhoitajaopintoihin kuin sitten pääsykoe valmistautumiseenkin! :) Ja mikäli tulee jotain kysymyksiä tms mieleen, niin jätä rohkeasti kommentti tai laita sähköpostia :)

      Poista
    2. Kerron kyllä miten itselleni tuo lukusuunnitelma toteutui kunhan pääsen aloittamaan lukemisen:)! Ja tuo on kyllä ihan totta, että sairaanhoitajanopinnot ovat kyllä todella hyvä pohja lääkistä ajatellen!Jos lääkikseen pääsee niin on jo pohjatietoa hiukan eri asioista:) Itse joudun hiukan aloittamaan ''tyhjästä'' tämän lukemisen, kun lukiossa en käynyt kuin vain pakolliset fysiikan ja kemian kurssit.. mutta ainut hyvä puoli on se, että matikka oli itselle yksi lempiaineista lukiossa ettei toivottavasti tuota hirveästi hankaluuksia noiden aineiden tehtävät, paitsi haastavimmat tehtävät tuottavat tietenkin :D

      Kiitos tsempeistä myös! Tämä sun blogi on kyllä tosi motivoiva ja mielestäni on kivempaa lukea kun oot sairaanhoitajakin, tiedät jo entuudestaan paljon asioista :)

      Poista
    3. Minulla on sama, etten ole käynyt kuin pakolliset kurssit kemiasta ja fysiikasta, joten niiden suhteen olen ollut kuin tyhjä taulu. Eipähän ainakaan opittava asia lopu kesken ;)

      Poista

Kaksi viikkoa

Nyt on tullut kuluneeksi kaksi viikkoa pääsykokeesta. Olo on ollut viime aikoina jokseenkin tyhjä ja uuvahtanut. En ole vain saanut aikaisek...